Armolle on tarvetta myös yhteiskunnassa

Moraalifilosofiasta valtiotieteen tohtoriksi väitelleellä sekä etiikasta ja yhteiskunnasta kirjoittaneella filosofi Maija-Riitta Ollilalla on huomattavasti tuntumaa oikeudenmukaisuusteorioihin. Nyt Ollila puhuu kuitenkin oikeudenmukaisuuden poikkeuksesta, armosta. Hän on aina ollut kiinnostunut armosta, ja näkee sille paljon tarvetta, myös yhteiskunnassa.
~ Artikkeli on vapaasti luettavissa

Yhteisen jumalanpalveluksen omistajat

Jumalanpalvelusten osallistujamäärät laskevat. Laskevien käyrien äärellä on surkuttelun lisäksi mietitty myös uutta. Jumalanpalveluksiin liittyvässä keskustelussa on viime aikoina puhuttu yhteisöllisyydestä ja seurakuntalaisten osallistumisesta. Nämä ovat olleet körttiläiselle seuraliikkeelle tuttuja jo 200 vuotta.
~ Artikkeli on tilaajille