Näkökulmia: Mikä on uskonnon ja politiikan suhde?

Kristillinen oikeisto on USA:ssa vahva poliittinen voima. Myös Euroopassa konservatiivisoikeistolaisella rintamalla haetaan tukea kristinuskosta. Poliittisen kentän toisella laidalla saatetaan kirkoilta penätä profeetallisuutta ja nostetaan raamatunkohtia, joissa puolustetaan sorrettua. Kolme kirkollista vaikuttajaa miettii, onko kirkon otettava roolia politiikassa vai pyrittävä etäämmälle polarisoivasta yhteiskunnallisesta keskustelusta.

~ Tilaajille

Toivossa kiinni

Itsensä armahtaminen on vaikeinta, sanoo ex-puoluesihteeri Panu Laturi. Kaksi vuotta sitten
vuorokaudet täyttyivät verkostoitumisesta, vaikuttamisesta ja politiikasta. Rajun pahoinpitelyn ja pitkän kooman jälkeen urakkana on ollut kuntoutuminen. Siinä on tarvittu körttiläistä toivoa.
~ Artikkeli on vapaasti luettavana ja kuunneltavana

Politiikan rooli herännäisyydessä

Piispa Teemu Laajasalo kritisoi herännäisyyttä alttiudesta politisoitua käyttäen körttiläisiä argumentteja. Herännäisyyden voi hyvin syin nähdä olevan kuitenkin hyvin epäpoliittinen liike.
Se ei ole sitonut kannattajiaan mihinkään poliittiseen suuntaan. 1930-luvun laineet kuitenkin näkyvät keskustelussa.
~ Tilaajille, mutta lisämateriaali vapaasti luettavana