Kesäkuun 2021 lehti on ilmestynyt

Vantaan herättäjäjuhlat 2016 vietettiin tunnuksella Kahden maan kansalainen. Juhlien alla Viitasen Piian tekemä versio Jaakko Löytyn samannimisestä kappaleesta nousi pienimuotoiseksi YouTube-hitiksi. Piia Viitanen kommentoi Vantaan herättäjäjuhlien Syntisten virret -konsertin yhteydessä kyseistä laulua, joka on mm. yksi suosituimpia Siionin virsiä. – Äidillä oli Jaakko Löytyn kokoomalevy, joten laulu on minulle tuttu lapsuudesta. Silloin se ei ihan kolahtanut, mutta nyt siihen tarttuessa tajusi, kuinka valtavan ajankohtainen ja monikerroksinen se on.
Kuva: Antti Rintala

Osa lehden artikkeleista on vapaasti luettavissa. Tähdellä * merkityt ovat vain tilaajille, mutta niiden yhteydessä voi olla verkkosivuilla ilmaista lisämateriaalia. Näköislehden tilaajana pääset lukemaan koko lehden netissä sekä selaamaan arkistoa. Näköislehden lukuoikeus kuuluu myös paperilehden kestotilaajalle. Tilaa oma lehti tästä!

5 Pääkirjoitus. Karavaani kulkee, Simo Juntunen
vapaasti luettavana

* 6 Ajassa. Vapaaehtoisten suurenmoinen työ. Nuori on rippikoulun ytimessä.

8 Kolumni. Sinuhun turvaan, silmät tummat, Antti Heikkinen
vapaasti luettavana

* 9 Kirkon aika. Juhannus, Päivi Vähäkangas

* 10 Luomufolk nousee maailmantuskasta. Muusikko Piia Viitanen kertoo musiikista ja musiikin tekemisestä. Salla Ranta

16 Kauhavalta Kambodžaan. Lähetystyöntekijät Pia ja Tero Ruotsala haastattelussa, Johanna Sointula
vapaasti luettavana

* 20 Minun paikkani. Kirkkomuusikko Petra Perttulalle Aholansaari on muodostunut erityiseksi paikaksi, Kalle Hiltunen

* 23 Paavon pirtti ei ole (vain) museo. Kalle Hiltunen

* 24 Hän. Pauli Immonen: Elämme maailmaa varten, Johanna Sointula

* 26 Kahden saaren Leena. Leena Myllyperä viljeli ja veisasi ensin Kemiönsaaressa, sitten Aholansaaressa, Katri Viitaniemi

* 32 Kinaa kirkon historiassa. Pitääkö kristityn olla juutalainen? Olli Seikkula

* 34 Klassikko. Arkinen elämä tienä ylimaalliseen, Artturi Kivineva

* 36 Pappilan kautta tulivat perunat ja omenat. Rovasti Gabriel Aspegrenin ainutlaatuinen puutarha, Kalle Hiltunen

* 40 Luin kirjan. Risto Oikarinen: Piispa (Minna Ruuttunen), Kari Pekka Kinnunen: Pienten pyhien eväät (Risto Kormilainen)

* 41 Virteni. Pentti Simojoki ja murheet ja ilot tyynnyttävä iltarukous, Kalle Hiltunen

* 42 Mitä opin häneltä. Nuoret ystävykset Fiia Nurmi ja Saana Isokääntä, Tanja Roiha

* 44 Hartaus. Jos Luoja suo, Laura Tikkanen

* 45 Terveisiä Aholansaaresta ja Karhunmäestä

* 48 Köppänen. Vielä jaksan toivoa, Sanna Pitkänen

49 Palvelu- ja palautekortti: tilaa lehti tai anna palautetta!

* 50 Välihuutaja. Arvostusta mulle ja kaverille kans.

51 Seuraavassa numerossa