Pääkirjoitus: Karavaani kulkee

Pääkirjoitus,
kesäkuu 2021

Kuva: Antti Rintala

Lähteäkö vai jäädä? Kohtaamme kysymyksen useaan kertaan elämän eri kohdissa. Aina lähtemisen ja jäämisen vaihtoehdot eivät ole omissa käsissä. Lähteminen voi jäädä ainoaksi tieksi eteenpäin, kun tehdas suljetaan, työ katoaa, seutu hiljenee tai omat suunnitelmat muutoin särkyvät.

Lähtemisestä kertoo yhden koskettavan tarinan tämän vuoden parhaan elokuvan Oscar-palkinnon voittanut amerikkalainen elokuva nimeltään Nomadland. Elokuva on karu tosikertomus nykyajan ihmisistä, jotka ovat kohdanneet elämässään tahtomattaan suuria menetyksiä. Moni on joutunut luopumaan asunnostaan, pakannut omaisuutensa asuntoautoonsa ja lähtenyt kiertämään maataan ilman päämäärää. Elantonsa he hankkivat hanttihommilla ja harvat ystävät löytyvät tien päältä. Koti kulkee mukana.

Nomadeiksi kutsutaan ihmisiä, joilla ei ole vakituista asuinpaikkaa. Sellaisia ovat olleet vaikkapa karjaansa uusille laitumille paimentaneet tai metsästäjä keräilijät. Paikalleen asettuminen on jatkuvan vaeltamisen vastakohta. Asettuminen paikalleen on tänään valtaosalla totta, vaikka mieli lähteä vapaasti liikkeelle poltteleekin. On mukava lähteä pitkillekin matkoille, jos on tiedossa paikka, mihin voi palata. Kaikilla ei paikkaa ole edes vauraan maan keskellä, muistutti elokuva.

Lähtemisen, jäämisen ja kaipauksen teemat kulkevat syvillä kertomuksissa. Ne toistuvat Raamatussakin. Alkukertomuksissa Luoja karkottaa luomansa ihmisen paratiisista. Valittu kansa viedään pakkosiirtolaisuuteen. Kasvutarinoissa veljistä toinen jää viljelemään perintötilaa ja toinen lähtee milloin pakotettuna, milloin omasta halusta. Kaipaus kodista ja siipien suojasta yhdistää kaikkia.

Ensimmäisten kristittyjen tiedetään Jerusalemissa käyneen ankaraa pohdintaa siitä, kuuluiko evankeliumi valituille vai kaikille. Lähtemiseen ja lähettämiseen liittyvä kanta voitti. Evankeliumi kuuluu kaikille. Apostolit nostivat purjeet ja kristinusko alkoi levitä eri maiden ja kansojen keskuuteen. Syntyi kristillisiä seurakuntia kyliin ja kaupunkeihin. Kirkko kasvoi ja jakaantui myöhemmin useisiin kirkkokuntiin. Kirkko seisoo sekä jykevästi paikallaan että on jatkuvasti liikkeellä.

Psalmin kirjoittaja on vakuuttunut, että Jumala on kulkenut edellä ja läsnä kaikkialla, missä olemme ja minne menemme. ”Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.” Hän on läsnä myös jokaisen viimeisellä matkalla, kotimatkalla.

Hyvää kesää!

Simo Juntunen