Kirjailija, historioitsija Kaari Utrio on 1960-luvulta saakka kirjoittanut suosittuja historiallisia romaaneja, joiden päähenkilöinä ovat naiset. Vietimme keväisen iltapäivän keskustellen uskonnon roolista hänen kirjoissaan.
~ Tilaajille
Avainsana: Uutiset
Herättäjä-Yhdistyksen tekemä lähetystyö toteutetaan suurelta osin Suomen Lähetysseuran työtä tukemalla. Heränneen kansan lähetysrahastosta alkunsa saanut kansainvälinen työ on 2020-luvulle tultaessa muotoutunut kumppanuuteen perustuvaksi tueksi paikallisten seurakuntien ja muiden yhteisöjen kanssa. Israelissa ja Palestiinassa työ keskittyy tavalla tai toisella nuoriin, oli kyse rauhantyöstä ja uskontodialogista tai palestiinalaisperheiden tukemisesta.
~ Tilaajille
Voiko sen sanoa toisinkin? Salon herättäjäjuhlilla vietettävän Lasse Mårtensonin messun otsikko tuntuu tässä ajassa vähän oudolta. Nykyisin pidetään nimittäin itsestään selvänä sitä, että kristillistä sanomaa julistetaan erilaisin musiikkityylein. Itse asiassa harvasta asiasta vallitsee Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa niin laaja yhtenäinen näkemys. Onko sävelletyille erityismessuille siis enää tarvetta?
~ Vapaasti luettavana ja kuunneltavana
Elämän matkalla ystävyys kantaa. Peppi Jokinen ja Laura Karhu ovat ystäviä, jotka ovat jakaneet matkan murheita ja iloja usein myös Aholansaaren reissuilla ja viimeksi ekumeenisella pyhiinvaelluksella Roomassa.
~ Tilaajille
Herättäjä-Yhdistys järjesti alkuvuonna 2025 kyselyn toiminnastaan ja arvoistaan. Vastaajat arvostavat eniten herättäjäjuhlia ja rippikouluja.
~ Tilaajille
Osa lehden artikkeleista on vapaasti luettavissa, ja maksumuurin takana oleviinkin artikkeleihin voi kuulua ilmaista lisämateriaalia. Näköislehden tilaajana tai paperilehden kestotilaajana pääset lukemaan koko lehden netissä sekä selaamaan arkistoa.
Piispa Mari Leppäsen mielestä Raamatulla on edelleen annettavaa, vaikka sitä vedetään myös politiikan välineeksi. Kirkon täytyy Leppäsen mukaan harrastaa Raamatun hengellistä lukemista, mutta samalla täytyy vastata myös Raamatun älyllisen ymmärtämisen kaipuuseen.
~ Vapaasti luettavana ja kuunneltavana
Kulttuurisilla kertomuksilla on monia tehtäviä. Ne rakentavat yhteisöjen ja yksilöiden identiteettiä, ja auttavat näkemään itsen osana suurempaa kokonaisuutta.
~ Tilaajille
Kun sairaalapappi menee potilaan tai omaisten luokse, hän ei vie mukanaan Kristusta, vaan löytää hänet aina uudelleen. Sairaalasielunhoidon satavuotisjuhla muistuttaa, että tarve kärsimyksen kohtaamiselle ja rinnalla kulkemiselle on ajatonta.
~ Tilaajille
Herännäisyys on halunnut pitää kirkossa matalaa profiilia. Kun maltillinen luterilainen tapauskovaisuus katoaa, on aika luopua turhasta vaatimattomuudesta, joka saattoi olla yhtenäiskulttuurin ajan luksusta. Jos körtti ei tuomitse eikä neuvo muita, mitä annettavaa hänellä voisi olla?
~ Tilaajille
”Mitä kuuluu, Antero Keinänen?” Salon herättäjäjuhlien kenttätoimikunnan puheenjohtaja tarttuu lempeällä kourallaan kysyjää kädestä ja taluttaa polulle, joka vie piikkauspölyyn, sydänoperaatioon ja kaarisillan juureen. On aika tutustua sydämen talkoolaiseen paremmin.
~ Tilaajille
Osa lehden artikkeleista on vapaasti luettavissa, ja maksumuurin takana oleviinkin artikkeleihin voi kuulua ilmaista lisämateriaalia. Näköislehden tilaajana tai paperilehden kestotilaajana pääset lukemaan koko lehden netissä sekä selaamaan arkistoa.
Taiteilijapariskunta Kaija Pispa ja Jaakko Löytty on nostanut esiin myös luonnon arvoja. Pyhäjärven rantamilla asuvalla pariskunnalla on meneillään juhlavuosi, kun he molemmat viettävät kevään kuluessa 70-vuotissynttäreitään.
~ Vapaasti luettavana ja kuunneltavana
Johtavan perheneuvojan, TT Anne Sumelan väitös avaa uuden näkökulman esseisti, pappi Juhani Rekolan jumalakäsitykseen. Kokemus poissaolevasta ja ihmistä kohti virtaavasta Jumalasta elävät siinä rinnakkain. ~ Tilaajille
Pyhiinvaeltaminen on suosiossa. Se näkyy muun muassa matkakirjoissa ja ryhmämatkamainoksissa. Eteläisemmässä Euroopassa olevien perinteisten pyhiinvaellusmaiden ohella pyhiinvaelluksia tehdään myös Suomessa. Mitä pyhiinvaeltaminen on tänään ja mikä siinä viehättää? ~ Tilaajille
Raamatun alkusivuilla Jumala luo ihmisen ja antaa ihmiselle vallan luomakunnan yli ja toisaalta asettaa ihmisen Eedenin puutarhaan “viljelemään ja varjelemaan” sitä.
~ Tilaajille
Dosentti, TT Vesa Hirvonen piti viime marraskuussa Seinäjoen seurakunnan auditoriossa luennon, jonka otsikkona oli “Raamatun vai järjen mukaan?”. Luento käsitteli arkkipiispa Martti Simojoen eettistä ajattelua ja sen kehitystä vuosikymmenten aikana.
~ Tilaajille
Osa lehden artikkeleista on vapaasti luettavissa, ja maksumuurin takana oleviinkin artikkeleihin voi kuulua ilmaista lisämateriaalia. Näköislehden tilaajana tai paperilehden kestotilaajana pääset lukemaan koko lehden netissä sekä selaamaan arkistoa.
Historia ei palaa, ellemme palauta sitä itse. Demokratian historiaa tutkinut Timo Miettinen on kaivanut esiin demokratian hauraan ytimen.
~ Vapaasti luettavana ja kuunneltavana
Lääketieteilijä Heimo Langivainio on tehnyt uraansa lääkärin toimensa ohella hyvinvoinnin ja stressin parissa, monella tavalla ihmisyyden parissa. Langinvainion mielestä terveydenhuollossa pitäisi paremmin huomioida ihmisen sisäinen todellisuus. Silloin mukaan tulee myös uskonto. ~ Tilaajille