Älyllistä ja hengellistä raamatunluentaa etsimässä

Piispa Mari Leppäsen mielestä Raamatulla on edelleen annettavaa, vaikka sitä vedetään myös politiikan välineeksi. Kirkon täytyy Leppäsen mukaan harrastaa Raamatun hengellistä lukemista, mutta samalla täytyy vastata myös Raamatun älyllisen ymmärtämisen kaipuuseen.

Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppäsen vastuulla olevassa Salon seurakunnassa vietetään heinäkuussa herättäjäjuhlia, joiden yhteydessä Leppänen pitää raamattutunnin. Leppänen ei vielä paljasta, mistä teemasta hän puhuu Salossa. Näkemyksiään Raamatusta hän kuitenkin avaa Henki-lehdelle.

Opetukselle Raamatusta on tilausta

Kirkko näyttäytyy usein julkisuudessa kiistojen ja riitojen temmellyskenttänä. Näiden kiistojen yhteydessä mitellään monta kertaa Raamatusta. Onko Raamattu kristityille kiistan ja riitelyn aihe? Miten asia voisi olla toisin?

– On totta, että monesti asioiden takana on kyse Raamatusta ja raamatuntulkinnasta, vaikka sitä ei usein sanota ääneen, aloittaa Leppänen pohdintansa.

– Jotta Raamattu ei olisi kiistojen aihe, tarvitsemme sellaista hengellistä lukutapaa, joka auttaa meitä yhteen. Tarkoitan hengellisellä raamatunlukemisella sellaista aika hiljaistakin Jumalan puheen eteen asettumista.

– Toisaalta hengellinen lukutapa ei saa olla sellaista, joka kieltää keskustelun ja älylliset kysymykset sekä Raamatussa itsessään olevan moninaisuuden. Hengellistäkin lukutapaa voidaan käyttää vallankäytön välineenä, jolla suljetaan keskustelu.

Leppänen haluaakin puhua älyllisestä työskentelystä Raamatun äärellä.

– Viimeisimmässä kirkon nelivuotiskertomuksessa oli havainto, että ihmiset kaipaavat älyllistä Raamatun kanssa työskentelyä. Se on kirkolle hieno haaste.

Pappien tulisi puhua kamppailuistaan Raamatun kanssa

Älyllisestä raamatunlukemisesta keskustellessamme Leppänen ottaa esille kaksi vuotta sitten julkaistun Ville Mäkipellon ja Paavo Huotarin kirjan Sensuroitu – Raamatun muutosten vaiettu historia. Kirja tuo kansantajuisesti esille Raamatun tekstien synnyn ja muovautumisen historiaa. Kirjasta puhuttiin julkaisun jälkeen ”kohukirjana”, vaikka monet sen nostamat asiat ovat tuttuja teologeille. Leppäsen mukaan kirjan saama huomio on syytä ottaa kirkossa huomioon.

– Minusta on kiinnostavaa, että tämä kirja, joka on monelle teologille peruskauraa, on paljon esillä. Moni ihminen on sanonut, että on kuvitellut tietävänsä Raamatusta ja sen synnystä jotakin, mutta kuitenkin kirjan kanssa on kokenut oivalluksia. Moni on todennut, ettei kukaan ole sanonut, että on tällaistakin sisältöä. Mielestäni tämä on palaute meille. Olemmeko me papit pystyneet sanoittamaan Raamatun moninaisuutta? Meidän pitäisi pystyä popularisoimaan näitä teemoja.

Ihmiset kaipaavat älyllistä Raamatun kanssa työskentelyä.

Moni pappi on joutunut itse syvällisesti pohtimaan, miten hän sovittaa tieteellisen tutkimuksen tuoman tiedon Raamatun synnystä ja moninaisuudesta omaan hengellisyyteensä. Onko käynyt niin, että papit eivät ole uskaltaneet tuoda esille työskentelyään historialliskriittisen raamatuntutkimuksen äärellä?

– Kyllä. Puhun tästä papiksi vihittäville ja ylipäätään kirkon työntekijöille. Tämä liittyy myös turvalliseen hengellisyyteen. Jos me luemme kirjaimellisesti Raamattua, siitä seuraa fundamentalismia, ja siitä seuraa äkkiä hengellistä väkivaltaa ja dialogin kaventumista. Se ei tee hyvää millekään hengelliselle yhteisölle, eikä se edusta kirkkomme tapaa ajatella.

Leppänen haluaisi, että kirkon työntekijät pystyisivät paremmin tunnistamaan omaa sisäistä prosessiaan Raamatun kanssa ja myös avaamaan sitä toisille.

– Kuinka paljon elämänhistoriamme, elämänkokemuksemme ja muutokset jumalasuhteessa vaikuttavat siihen, miten Raamattua luemme? Kuinka paljon uskallamme avata sitä? Myös elämämme kriisit, lähisuhteet tai mikä tahansa näkyy suhteessamme Raamattuun. Jos emme tiedosta sitä, ja jos meidän on vaikea sanoittaa sitä, niin miten suhtaudumme ihmiseen, joka tulee puhumaan omista haasteistaan Raamatun äärellä?

Uskonnon hyväksikäyttö politiikassa tuskastuttaa

Leppänen näkee, että Raamattua ja sen vastuullista käyttämistä tarvitaan ajassa, jossa uskontoja, arvoja ja myös Raamattua halutaan käyttää politiikan välineenä.

– Tässä maailmantilanteessa, jossa eri uskontojen fundamentalistit hakevat uskonnoista ja Raamatustakin vahvistusta tavoilleen ajatella, vastuullista Raamatun käyttöä tarvitaan. Kyllähän meidän pitää pystyä tuomaan se toinen näkökulma, että Raamattu antaa ohjeita pitää huolta maailmasta ja lähimmäisestä. Sillä näkökulmalla on valtavasti annettavaa.

Leppänen ei näe, että konservatiivinen uskonnollisuus olisi välttämättä vahvistunut, mutta sen käyttäminen politiikan välineenä vahvistuu. Politiikka menee entistä enemmän sille kentälle, missä uskonnot ovat perinteisesti olleet.

– Se on aika pelottavaa ja se tuskastuttaa. Tämä asettaa isoa vastuuta meille uskonnollisille ihmisille. Meidän pitää pystyä sanoutumaan siitä irti ja sanoa, että kristinuskossa ei ole tästä kyse. Uskossa Jumalaan ei ole tästä kyse. Siinä, miten Jeesus opetti elämään, ei ole tästä kyse.

En kaipaa kirkkoa, josta luodaan kuvitelmaa, että kirkon työntekijät ja jäsenet ovat kaikesta samaa mieltä.

Miten kirkon tulisi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun?

Perinteisesti piispat ovat osallistuneet yhteiskunnalliseen keskusteluun. Leppäsellä on tähän ollut käytössään erinomainen areena Helsingin Sanomien vakiokolumnistina.

– Yhteiskuntaa pitää kirkon omista arvoista käsin tukea ja kritisoida, eikä se ole helppoa. Varsinkin luterilaisessa maassa, jossa kirkko on yhteiskuntauskollinen ja me ajattelemme, että maallinen valta toteuttaa omaa tärkeää tehtäväänsä ja rukoilemme joka pyhä vallanpitäjien puolesta, tämä on haaste. Mielestäni kirkon tehtävä on esittää tarvittaessa myös kriittisiä kysymyksiä, vaikka se ei ole helppoa.

Kirkko on perinteisesti halunnut olla koko kansan kirkko. On haluttu, että kaikista poliittisista suuntauksista käsin kirkko voidaan kokea omaksi. Onko yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen kuitenkaan mahdollista nykypäivänä ilman poliittisen puolen valitsemista?

– Kirkon ei pidä valita puolta, vaan puolustaa demokratiaa ja sitä, että on erilaisia näkemyksiä, myös kristityillä ja kirkkoon kuuluvilla ihmisillä. Ajatusta kahdesta puolesta, johon maailma yrittää meitä viedä, tulee vastustaa, toteaa Leppänen.

– Suomalaisen päätöksenteon hieno piirre on se, että meillä on monenlaisia eri puolueita. On arvoeroja ja on asioita, joista ollaan yhtä mieltä. Suomalaisen politiikan vahvuus on, että pystymme tekemään yhteistyötä. Leppänen haluaa korostaa, ettei kirkon kannatakaan pyrkiä kaikissa asioissa yhtenäiseen ääneen.

– Välillä kirkon moniäänisyys turhauttaa. Se taitaa kuitenkin olla todellisuutta. Sekin on hyvä, jos tulee rakentavasti vähän erilaisia näkökulmia. En minä ainakaan kaipaa kirkkoa, josta tulee joka asiaan yksi totuus. En kaipaa kirkkoa, josta luodaan kuvitelmaa, että kirkon työntekijät ja jäsenet ovat kaikesta samaa mieltä.

Tervetuloa herättäjäjuhlille Saloon!

Herättäjäjuhlat pidetään heinäkuussa Salossa. Edellisen kerran herättäjäjuhlat ovat olleet Turun arkkihiippakunnan alueella vuonna 1990 Turussa. Mitä odotuksia paikallisella piispalla on Salon herättäjäjuhlista?

– Minusta on hienoa, että hiippakunnan alueella on hengelliset kesäjuhlat. Se on harvinaista herkkua tällä alueella. Olen monelle sanonut, että kannattaa tulla käymään herättäjäjuhlilla, katsomaan ja tutustumaan. Kesäjuhlat ovat kiinnostava ikkuna suomalaiseen hengellisyyteen.

Leppänen kävi jo lapsena Pohjois-Savossa olleen mökin lähellä herättäjäjuhlilla, vaikka lestadiolaisperheen kasvattina Suviseurat olivat hänelle tutummat.

– Totta kai lapsena tuli näitä juhlia vertailtua. Herättäjäjuhlilla oli lettuja, ja muistan kun herättäjäjuhlille tuli posliinipytyt, mitä Suviseuroissa ei ollut, naurahtaa Leppänen.

– Olen kokenut, että herättäjäjuhlille on kiva mennä. Totta kai sen aistii, että jokaisessa hengellisessä yhteisössä muodostuu sisä- ja ulkoryhmäläisyyttä, vaikka yhteisö haluaisikin painottaa avaruutta. Mutta vieraanakin on hyvä olla. Vieraanakin voi kokea yhteyttä ja kotoisuutta.

– Olen tosi kiitollinen siitä, että olen saanut kasvaa raamatunkertomusten maailmaan. Kun oma raamattusuhdekin on muuttunut, herännäisyyden tulkinnalla on ollut itselleni merkitystä, pohtii Leppänen herännäisyyden ja herättäjäjuhlien vaikutusta itselleen.

Herättäjäjuhlille saapuu vieraita, joille Varsinais-Suomi ja Salo voivat olla vähän vieraita. Mitä vinkkejä piispa haluaa antaa Saloon saapuville?

– Ensinnäkin toivotan tervetulleeksi arkkihiippakuntaan. Meillä on pitkä ja hieno historia ja vaikutus siihen, miksi Suomi on sellainen maa kuin on. Arkkihiippakunnan erikoisuus ovat hienot vanhat kirkot. Niitä on Salon alueella paljon. Salossa on myös hienoa taidetta ja kaunista luontoa, vihjaa Leppänen.

Kalle Hiltunen

Kuka?

Mari Leppänen on ollut Turun arkkihiippakunnan piispa vuodesta 2021 alkaen

Leppänen pitää Salon herättäjäjuhlilla lauantaina 5.7.2025 raamattutunnin

Koko herättäjäjuhlien ohjelma on luettavissa osoitteessa herattajajuhlat.fi

Kahden piispan hiippakunta

Turun arkkihiippakunta on Suomen vanhin hiippakunta ja ensi vuonna 750 vuotta täyttävä hiippakunnan tuomiokapituli Suomen vanhin virasto. Arkkihiippakunta eroaa muista hiippakunnista siinä, että sillä on kaksi piispaa, arkkipiispa ja Turun arkkihiippakunnan piispa. Ratkaisuun päädyttiin 1990-luvun lopulla, kun arkkipiispan työajasta entistä suurempi osa kului kokonaiskirkollisissa tehtävissä.

Käytännössä arkkipiispan vastuulle kuuluvat Turku ja Kaarina. Muu Varsinais-Suomi ja Satakunta ovat Turun arkkihiippakunnan piispan kaitsennassa. Tämän vuoden herättäjäjuhlapaikkakunta Salo on siis Mari Leppäsen alueella.

– Tuomiokapitulin istunnoissa istumme vierekkäin. Minä johdan tuomiokapitulin istuntoa sekä tuomiokapitulin työskentelyä ja henkilöstöä. Arkkipiispa on mukana istunnossa, ja silloin kun on Turun yhtymää koskeva asia, hän johtaa puhetta. Hän tapaa Turkuun tulevat papit, minä muut. Arkkipiispa on kokonaiskirkon vastuiden johdosta myös paljon muualla, kuvaa Leppänen käytännön työnjakoa.

Leppänen kokee kahden piispan mallin positiiviseksi.

– Minusta on mukavaa, että täällä on kollega, jonka kanssa peilata asioita. Se tuo arkista työpariutta. On hyvä miettiä monia linjakysymyksiä yhdessä.