Aholansaaressa sijaitseva Paavon pirtti on merkittävä talonpoikaishistoriaa säilyttänyt museo. Sen merkitys ei ole vain historian tallentamisessa. Pirtti on hengellisen elämän keskus.
~ Tilaajille
Kategoria: Vakiopalstat
Pauli Immonen toimii ilmailuasiantuntijana Maailman terveysjärjestö WHO:n ja Maailman ruokaohjelma WFP:n yhteisessä yksikössä Sveitsissä. Työssään hän muun muassa koordinoi koronapandemiaan liittyviä kuljetuksia eri puolille maailmaa.
~ Tilaajille
UUSI PALSTA. Kristinusko syntyi juutalaisuuden sisällä. Aluksi ei ollut lainkaan selvää, julistetaanko sanoma Kristuksesta muille, tai pitäisikö ei-juutalaisten käännynnäisten liittyä juutalaisuuteen. Miehillä se tarkoitti ympärileikkausta. Kiistan keskiössä olivat Paavali, Pietari ja Jaakob.
~ Tilaajille
Paul Schraderin teoksista moni ansaitsisi klassikon nimen. Tarkastelen kuitenkin hänen vähemmän tunnettua, mutta palkittua uudempaa ohjaustyötään. Vaikuttava First Reformed -elokuva (2017) on sukua mm. Ingmar Bergmanin Talven valoa -elokuvalle.
~ Tilaajille
Minna Ruuttunen arvioi Risto Oikarisen kirjan Piispa (Otava 2021) ja Risto Kormilainen arvioi Kari Pekka Kinnusen kirjan Pienten pyhien eväät (Herättäjä-Yhdistys 2021).
~ Tilaajille
Suosittu iltavirsi on Pentti Simojoelle läheinen, erityisesti vanhan käännöksen mukaan.
~ Tilaajille
Fiia Nurmi ja Saana Isokääntä ystävystyivät Herättäjä-Yhdistyksen isoskoulutuksessa. Pandemiasta huolimatta ystävyys on säilynyt ja
syventynyt.
~ Tilaajille
Jos Luoja suo, tai kuten tavallisesti sen kuulen, inshallah. Siten minulle vastattiin, kun toivotin hyvää kesää ja turvallista matkaa kaukana asuvien läheisten luokse.
~ Tilaajille
Lomakeskus Aholansaari Nilsiässä on körttiläisen nuorisotyön keskus.
Leiri- ja vapaa-ajan keskus Wanha Karhunmäki Lapualla toimii entisissä körttiopiston tiloissa.
~ Tilaajille
– Kun istun tässä ihan tuolin reunalla ja suljen silmäni, voin melkein kuvitella istuvani juhlapenkissä. Voin kuvitella auringon, joka lämmittää käsivarsiani, ja ruohon tuoksun. Kuvittelen myös virrenveisuun ja kenttäkuulutukset. Mutta kun avaan silmäni, olen yhä tässä.
~ Tarina on tilaajille
Muista olla ihmisiksi. Usea suomalainen on taitanut kuulla tämän neuvon kotoa lähtiessään. Ovensuuhun jäävä vanhempi korvaa mystisellä neuvollaan kaiken sen, mitä ei tohdi tai ehdi sanoa ääneen.
~ Pakina on tilaajille
Kestävyyttämme koetellaan. Milloin piina päättyy ja palaamme normaaliin? Miten käy kesän tapahtumille ja muille suunnitelmille? Tämän kaltaisiin kysymyksiin olen viime viikkojen aikana törmännyt usein. Varmoja vastauksia on ollut mahdoton antaa.
~ Pääkirjoitus on vapaasti luettavissa.
Aiheina mm. Ylivieskan kirkon vihkiminen käyttöön, herättäjäjuhlien tilanne ja Fatickin kirkonrakennus.
~ Tilaajille
Koronaepidemia on lisännyt yksinäisyyden tunnetta, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, kun pandemiaa oli eletty lähemmäs vuosi. Siinäpä huoli, joka ei voisi olla kauempana minun arjestani.
~ Kolumni on vapaasti luettavissa.
Tapahtumat hengästyttävät. Sydän jyskyttää. Järkyttävällä tavalla teloitettu rakas ystävä ja Opettaja oli elossa. Niin naiset kertoivat.
~ Tilaajille
Liisa-Maria Voipio-Pulkki päätyi kymmenisen vuotta sitten työskentelemään kotikaupunginosaansa. Sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtajan elämä on koronavuonna pysynyt tiiviisti Helsingin Kruununhaassa kodin, työpaikan ja läheisten ulkoilualueiden piirissä.
~ Tilaajille
Suviseurat ja herättäjäjuhlat ovat Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppäselle tutuimpia hengellisiä kesäjuhlia. Viime vuosina hän sanoo vierailleensa eniten näillä juhlilla.
~ Tilaajille
J. R. R. Tolkien ei kirjoittanut trilogiaa Taru sormusten herrasta (1954–55) allegoriaksi. Sadun maailma kuljettaa lukijoita omalla painollaan. Silti kertomusta värittää kirjoittajan kristillinen usko.
~ Tilaajille
Esittelyssä Maailma koronan jälkeen, Virsimuistoja, Henkisyyttä ja mielenrauhaa, Päivä kerrallaan.
~ Tilaajille
Leena ja Aapo Ravantti tekivät yhdessä lastenrunokirjan Höyhentakkisakki. Perheessä ja suvussa opittu näkyy runokirjan lehdillä.
~ Tilaajille