Miten kirkko meni karanteeniin?

Korona tyhjensi kirkot ja vei jumalanpalvelukset nettiin.
Kuvassa suorana nettiin striimattu valtiopäivien ekumeeninen avajaisjumalanpalvelus Helsingin tuomiokirkossa 3.2.2021.
Kirkon kuvapankki / Markku Pihlaja

Korona saapui kirkkoon maaliskuussa 2020 jo odotettuna, pelättynäkin vieraana. Uuteen tilanteeseen piti reagoida koko yhteiskunnan. Miten kirkko selvisi tilanteesta ja miten kirkon koronapäätökset syntyivät pandemian alkuvaiheessa?

“Sota on kaukana, Balkanilla saakka”, rauhoitteli kapteeni Kaarna poikia Tuntemattoman sotilaan alussa. ”Se sitä nykyään on kova kulkemaan. Salamasotaa kun on”, vastasi Lehto. Esimies ja valtionjohto vielä rauhoittelivat, vaikka tiedossa oli, mitä tuleman pitää.

Suomessa kyseltiin alkuvuonna 2020, voisiko virus tulla tännekin. Kysymys oli väärä. Jälkiviisas tietää, että olisi pitänyt jo kysyä, millä viikolla se tulee.

Maaliskuun alussa kirkkohallitus lähetti seurakuntiin kirjeen, jossa todettiin koronan muodostavan “pandemiauhan, johon kirkon tulisi varautua”. Ohjeessa kehotettiin ottamaan terveysviranomaisten tulevat ohjeet vakavasti ja pidättäytymään kaikesta kättelystä.

Muutama päivä kirkkohallituksen ohjeiden jälkeen niistä tietämätön Suomen pääministeri vielä kätteli niin toimittajat kuin Suomessa vierailleen Venäjän ulkoministerinkin. Tilanne Suomessa oli hyvä, mutta kansainvälisesti maat toisensa jälkeen alkoivat rajoittaa liikennettä.

Maaliskuun 8. päivä järjestettiin musiikkitalossa suuri Naistenpäivän konsertti. Kaksi viikkoa myöhemmin tiedettiin, että kaikki 1 400 vierasta ovat voineet altistua virukselle.

Kriisissä Suomi huomasi olevansa alle viikkoa myöhemmin. Perjantaina 13. maaliskuuta talvisodan päättymisen muistotilaisuudet oli peruutettu. Valtiojohto kuunteli Helsingin tuomiokirkon kellojen soittoa Valtioneuvoston linnan parvekkeelta ja siirtyi siitä kriisitiloihin pitämään kokousta, jossa totesi Suomen olevan poikkeusoloissa.

Talvisodan päättymisen muistopäivänä aloitettiin uusi sota. Viimeistään tässä vaiheessa tiedettiin, että korona tulisi tappamaan suomalaisia.

Jumalanpalvelusten jatkuvuus keskiössä

Viikonlopun jälkeen Suomen evankelis-luterilainen kirkko antoi ensimmäisen koronaa koskevan tiedotteen. Edellisinä päivinä oli tapahtunut paljon.

Kirkkohallituksen asiantuntijoista perustettu koronaryhmä piti yhteyttä viranomaisiin ja valmisteli seurakuntia koskevia turvallisuusohjeita. Samaan aikaan piispainkokous otti tukevan otteen kirkon jumalanpalveluselämän johtamisesta. Molempia johti arkkipiispa, samoin kirkon kriisiviestintää.

Kirkkohallituksen laatimissa ohjeissa korostui terveysturvallisuus, piispojen pandemiastrategiassa jumalanpalvelusten jatkuvuus. Ehtoollisesta ja seurakuntalaisten osallistumisesta jumalanpalveluksiin luovuttiin välittömästi.

Piispat olivat yhdessä sopineet, että jokaisessa seurakunnassa toimitetaan sanajumalanpalvelus. Toivomus oli, että se striimattaisiin nettiin. Tärkeintä piispoille näytti olevan, että jumalanpalvelus pidetään oikeaan aikaan. Toissijaista oli, miten sitä voi seurata ja miten siihen osallistutaan.

Kirkon työntekijöiden ryhmissä keskusteltiin rajoituksista ja striimauspakosta. Piispojen ohje oli kuitenkin yksiselitteinen. Seurakunnan tulee pitää jumalanpalvelus ja lähettää se suorana lähetyksenä. Nauhoitettua hartautta pidettiin hartausohjelmana, ei aitona jumalanpalveluksena.

Näkyvää keskustelua seurakuntien ja piispakunnan välillä ei syntynyt. Päätös oli tehty ja sen mukaan mentäisiin.

Jo viikkoa myöhemmin kirkko saattoi tiedottaa ottaneensa digiloikan.

Ohjeen mukaan kirkkotiloihin saisi tulla hiljentymään, mutta korkeintaan kymmenen ihmistä kerralla. Kyse ei olisi yleisötilaisuudesta, korostettiin, kuin valmistautuen jo kaikkien yleisötilaisuuksien kieltämiseen.

Samaan aikaan Kirkon viestintä neuvotteli Yleisradion kanssa televisiojumalanpalvelukset uusiksi. Jumalanpalvelusten määrää lisättiin ja niiden toteuttaminen siirrettiin jo aiemmin sovitun koronasuunnitelman mukaisesti kirkoista studioon.

Niin tärkeänä jumalanpalvelusta Suomessa 2020 pidettiin, että televisiojumalanpalvelus tulisi pandemian ajan televisiosta joka viikko. Se merkitsi lopulta lähes 50 % lisäystä ohjelmakartassa.

Myös kirkollisia toimituksia, häitä, kasteita ja hautajaisia, oli päätetty jatkaa, osallistujamäärä niissäkin rajoitettiin kymmeneen.

“Muu seurakuntien normaali viikkotoiminta keskeytetään toistaiseksi, mutta siirretään verkossa tapahtuvaksi aina kuin se on mahdollista”, korosti tiedote. Jumalanpalvelukset oli saatu turvattua, muu sai mennä.

Lapsi- ja nuorisotyö kärsi eniten

Piispat ohjeistivat pyhistä toimituksista ja kirkkohallitus koronaturvallisuudesta. Seurakuntien piti itse ratkaista, miten seurakunnan muu toiminta sopeutettaisiin pandemiaan.

Vaikka piispojen ohje esittikin viikkotoiminnan keskeyttämistä toistaiseksi, seurakunnissa ei tätä hyväksytty. Syntyi uusia toimintamuotoja. Kun seurakuntalaiset eivät kirkon työntekijöiden luo päässeet, heitä pyrittiin kohtaamaan puhelimitse ja netissä.

Lapsille ja nuorille karanteeniaikana tapahtunutta vahinkoa korjataan vielä pitkään.

Alle kaksi viikkoa poikkeustilan julistamisen jälkeen Helsingin seurakunnat käynnistivät yhdessä kaupungin kanssa Helsinki-avun. Se oli puhelinpalvelu, josta koronakaranteeniin suljetut vanhukset saattoivat pyytää apua. Seurakuntien ja kaupungin työntekijät ja vapaaehtoiset toimittivat kauppa- ja apteekkiapua kotiovelle, myös keskusteluapua järjestettiin.

Vastaavaa toimintaa käynnistettiin nopeasti myös muualla Suomessa.

Jälkikäteen katsoen pahimmin koronasta ja karanteenista kärsi kirkon lapsi- ja nuorisotyö. Kun piispat olivat pelastaneet jumalanpalveluselämän ja seurakunnissa oli nopeasti uudelleenorganisoitu diakoniatyö, lapsi- ja nuorisotyön koronasopeutuminen kesti pitempään. 

Monissa seurakunnissa käynnistettiin nopeasti nuorten iltoja netissä ja kokeiltiin erilaisia lastenhetkiä videomuodossa. Toisin kuin jumalanpalvelusten turvaamiseen, kasvatustyöhön liittyviä ohjeita ja määräyksiä seurakunnat eivät poikkeustilan alussa saaneet. Lasten ja nuorten kanssa seurakunnat jäivät pitkäksi aikaa yksin.

Pandemian alussa ei myöskään osattu ennustaa, miten pitkään poikkeusolot lopulta jatkuisivat ja miten koulujen sulkeutuminen nuoriin vaikuttaisi. Nyt monissa seurakunnissa koetaan, että lapsi- ja nuorisotyölle sekä erityisesti lapsille ja nuorille karanteeniaikana tapahtunutta vahinkoa korjataan vielä pitkään.

Pandemian myötä maskit ja turvavälit tulivat osaksi kirkollistakin kokoustamista.
Kuvassa marraskuussa 2020 kokoontunut kirkolliskokous Turun kristilliseltä opistolla.
Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Hallinnollisia haasteita

Yrityksissä ja kunnissa siirryttiin nopeasti etäkokouksiin. Kirkkolaki ei mahdollistanut etäkokousten järjestämistä seurakuntahallinnossa. Kirkkohallitus ratkaisi ongelman käyttämällä kirkkolain 25 luvun poikkeusolovaltuuksia. Poikkeusoloissa, kun kirkolliskokous ei voi kokoontua, kirkkohallitus voi antaa väliaikaisia määräyksiä seurakuntien ja seurakuntayhtymien hallinnosta. Kirkkohallituksen täysistunto antoi 24. maaliskuuta väliaikaisen määräyksen, jonka mukaan seurakuntahallinnon kokoukset voi poikkeusoloissa järjestää etäyhteyksin.

Kirkkolain mukaan väliaikainen määräys voi olla voimassa enintään 12 kuukauden ajan. Kirkkohallituksen tulkinnan mukaan kirkkohallitus oli kuitenkin käyttämässä kirkolliskokoukselle kuuluvia valtuuksia ja määräyksen katsottiin siksi voivan olla voimassa vain poikkeusolojen ajan.

Poikkeusolot päättyivät kesäkuun puolivälissä. Koska pandemia ei vielä pitkään aikaan olisi ohi, muualla etäkokoukset jatkuivat, mutta seurakunnissa oli pakko siirtyä fyysiseen läsnäoloon kokouksissa.

Tilanne koettiin seurakunnissa ongelmalliseksi ja kirkkohallitusta kritisoitiin siitä, että oikeus etäkokouksiin päättyi. Jotkut seurakunnat suunnittelivat jopa etäkokousten jatkamista ilman kirkkohallituksen määräystä.

Ensisijaisesti ongelma johtui kirkkolaista. Oli vähitellen käynyt ilmi, että sen poikkeusolopykälä soveltui pandemiaolosuhteisiin huonosti. 

Väliaikaista määräystä annettaessa kirkkohallituksessa oli valittu turvallisimmaksi koettu tulkinta. Mikäli määräys etäkokousten mahdollisuudesta olisi annettu poikkeusoloja pitemmäksi aikaa, olisi ollut riski siitä, että seurakuntien syksyllä näillä valtuuksilla pitämät kokoukset olisi jälkikäteen katsottu lainvastaisiksi.

Tekikö kirkko virheitä? Varsin vähän.

Miten kirkko on pärjännyt pandemian keskellä?

Kirkko pärjäsi vaikeassa tilanteessa hämmästyttävän hyvin. Se siirtyi kriisimoodiin nopeasti ja hallitusti. Kriisin myötä myös arkkipiispan rooli korostui kuin vastauksena kysymyksiin siitä, kuka kirkkoa johtaa.

Näkyviä erimielisyyksiä valitusta toimintalinjoista ei ollut. Ensimmäisiä säröjä kuvaan toi keskustelu etäehtoollisen mahdollisuudesta. Tämä keskustelu kosketti tosiasiassa hyvin pientä teologisten asianharrastajien joukkoa, ja piispakunta onnistuikin lopettamaan keskustelun heti alkuunsa ilmoittamalla, että “näin on päätetty”.

Tekikö kirkko virheitä? Varsin vähän. Suurin kompurointi koski rahankeruuta etäjumalanpalveluksissa. Koska kolehtia voi kerätä vain fyysisesti läsnä olevalta seurakunnalta, Kirkkohallitus päätyi aluksi kieltämään kaiken rahankeruun striimatuissa jumalanpalveluksissa. 

Myöhemmin ohjetta korjattiin siten, että kolehti voidaan korvata rahankeräyksellä silloin, kun kolehdinsaajalla oli tähän soveltuva rahankeräyslupa. Pahimmin tästä ehti kärsiä Herättäjä-Yhdistys, jonka kansainväliselle työlle 22.3. kaikissa kirkoissa kerättäväksi päätetty kolehti jäi Kirkkohallituksen virheellisen ohjeistuksen takia osin keräämättä.

Keväällä 2020 niin kirkko kuin valtiojohtokin selvisivät objektiivisesti arvioiden varsin hyvin. Uusia, osin edellisten kanssa ristiriitaisia ohjeita ja määräyksiä oli paljon, mutta niistä jokaista pyrittiin uskollisesti noudattamaan. 

Kokonaisuudessaan korona vastaanotettiin varsin yksituumaisesti, niin kirkossa kuin koko yhteiskunnassakin. Kun tilanne oli pahin, rivit pitivät. Kritiikin aika oli vasta myöhemmin — ja kirkossa sitä on kuulunut hämmästyttävän vähän.

Samuli Suonpää