Joulu on juhlista pahin

“Usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä ei ole usko.”

Mikään ei ole tiivistänyt minulle körttiläisyyden ydintä yhtä hyvin kuin nuo yllä olevat, isäni lausumat sanat. Useimmiten sitä kuulee isältä aina jouluisin, ja ymmärtäähän sen, joulusta kirjoitetaan usein rakkauden juhlana.

Joulu on tosin nykyään myös paljon muutakin: kulutusjuhla, loma koulusta ja töistä, hetken hengähdys keskellä Suomen synkintä aikaa. Joulu on kynttilöiden, suklaakonvehtien ja joulukorttien aikaa. Joulumusiikin (tai rallatusten) kaikua ostoskeskuksissa, kun vanhemmat yrittävät kuumeisesti löytää sitä joulun uusinta huippulahjaa, jotta lapset kotona olisivat tyytyväisiä. Kuitenkin on yksi asia, mitä joulu ei ole, joulu ei ole uskon juhla. Jouluna ei juhlita kristinuskoa vaan rakkautta.

Miksi joulu on rakkauden juhla? Joulun sanoma on koko kristinuskon ydinsanoma. Jumala antoi ainoan lapsensa, yhden osan persoonastaan, varmaan kuolemaan, jotta Jumalan rakastamat ihmiset voisivat pelastua.

Miten tuoda joulu heille, joille juhla tuo mieleen vain yksinäisyyden?

Henkilökohtaisesti tämä on ollut kristinuskon mytologiassa vaikeinta ymmärtää. Kuinka suuri rakkaus saa toisen uhraamaan osan itsestään pelastaakseen toisen? Voisimmeko me olla valmiita uhraamaan osaa itsestämme toistemme vuoksi?

Maailmassa on paljon toivottomia ihmisiä. Ihmiset ovat menettäneet toivonsa yhteiskuntaan, läheisiin tai kirkkoon. Joulu on rankinta aikaa heille, jotka eivät halua olla yksin, mutta joiden joulupöytään ei kokoonnu sukulaisia eikä ystäviä. Miten tuoda joulu heille, joille juhla tuo mieleen vain yksinäisyyden?

Me joiden joulupöydät notkuvat ruuasta, ympärillämme perhe ja ystävät, olemme onnekkaita. On helppoa unohtaa, että tämä ei ole todellisuutta monille ja tänä jouluna, jolloin monet ihmiset joutuvat pandemian pelossa olemaan erossa rakkaistaan, yksinäisyys koskettaa vielä useampaa. Ihmiset ovat laumaeläimiä ja ilman laumaa olemmekin usein juurettomia ja hukassa. Monet ihmiset hyväntekeväisyysjärjestöissä uhraavatkin osaa itsestään, eli aikaa, tuodakseen joulun myös heidän luokseen, joilla ei joulua muuten olisi.

Kun muut juhlivat perheiden ja ystävien kanssa, jakavat lahjoja ja kuuntelevat joulumusiikkia, muistakaamme sitä sukulaista, josta ei ole kuulunut hetkeen, tai ystävää, joka on yksin. Yrittäkäämme jakaa joulun ilosanomaa myös heille, joilla sitä ei ole, heille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Jotta heilläkin voisi rakkaus synnyttää toivoa ja uskoa.

Kohdatkaa läheisenne. Ecce homo. Jarkko Martikaisen sanoin:
“Tänä jouluna muistamme niitä,

Jotka eivät selvinneet siitä
Viime kerrasta:
Joulu on juhlista pahin.”

Juhana Mäntymaa