Valoa pimeyteen

Meitä ja yhteiskuntia eri puolilla maailmaa koettelee parhaillaan terveydellinen, taloudellinen ja sosiaalinen kriisi. Yhteistä kaikille lienee epävarmuus tulevasta.

Vaikutukset eivät näissä kriiseissä jakaannu tasaisesti. Toiset kantavat raskaita kuormia ja kokevat suuria menetyksiä. Toiset pääsevät helpommalla ja jotkut suorastaan menestyvät.

Kriisien keskellä kysytäänkin paljon keskinäistä solidaarisuutta ja toistemme kantamisen mieltä.

Monien kriisien lisäksi pimeä vuodenaika rassaa ihmismieltä. Kirkasvalolamppujen myyjillä on sesonki. Pimeässä marraskuussa koittaa myös kirkon sesonkiaika jatkuen joulun juhlaan. Toivontuottajille on tänä kriisien sävyttämänä syksynä kasvava tarve, sillä vaellamme uudessa ja oudossa pimeydessä.

Paljon joudutaan koronan kiihtymisestä johtuvien suositusten vuoksi miettimään toimintoja uusiksi. Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksien järjestäminen perinteisellä tavalla näyttää mahdottomalta. Syksyn myyjäisillä ja juhlapäivien lounailla on kerätty perinteisesti varoja moniin hyviin tarkoituksiin. Kirkon piirissä toimivien kristillisten järjestöjen taloudet ovat entistä ahtaamalla, kun synkistyvässä tilanteessa tulot hiipuvat.

Mitä kirkon vanhat opettajat, mystikot ja pyhät ovatkaan sanoneet Jumalan läheisyydestä siinä pimeässä, jota kutsutaan hengelliseksi tai henkiseksi kriisiksi? He ovat rohkaisseet kärsivällisyyteen ja lohduttaneet kriisien koettelemia: mitä pimeämpää, sitä lähempänä Jumala. He tunsivat ihmisen ikävän ja kaipauksen valon ja toivon säteistä.

Pyhäinpäivän iltana monet sytyttivät kynttilät edesmenneitten rakkaittensa haudoille. Hautojen pienistä liekeistä kasvoi kaunis ja puhutteleva valomeri. Näkymä oli kuin toivon majakoita ajan kriiseissä ja ikuisuuden merellä. Pimeydessä vaeltavalle kansalle on luvattu valo.

Tarvitsemme pimeän ajan keskelle valon välähdyksiä, jotka muistuttavat Kristuksen rakkaudesta. Pieni liekki tai pieni teko voi olla jollekin suuri apu.

Simo Juntunen