Hartaus: Toistuva syksy

Pimenevät, vielä lämpimät illat, marjat ja kohta sienetkin, lomailun muistelu. Loppukesä, alkusyksy. Auringonsäteiden määrä ei enää lisäänny päivä päivältä, aamuisin saattaa tarvita jo takin naulakosta. Ehkä lähestyvä totisempi syys jo kutittelee mieltä.
~ Tilaajille

Terveisiä Helsingin Seuratuvalta

Avasin Helsingin Seuratuvan oven syksyllä 1998 mennessäni Herännäisnuorten kuoron harjoituksiin. Tänä syksynä avaan saman oven yhä kuorolaulun merkeissä, Veisuuveljien johtajana. Väliin jäävän neljännesvuosisadan aikana olen avannut sen tullessani omiin häihini ja syntymäpäiväseuroihini, kymmeniin konsertteihin ja seuroihin, satoihin kuoroharjoituksiin.
~ Tilaajille

Välihuutaja: Synnyinkodista Körttikodille

Kesä on mennyt. Monet ovat siirtyneet elämässään uuteen elämänvaiheeseen. Erityisesti tämä näkyy lasten ja nuorten elämässä. Koulut ovat avanneet jälleen ovensa ja joillakin on ollut edessä muutto vieraalle paikkakunnalle opintoja aloittaessaan. Samalla on täytynyt tutustua suureen joukkoon outoja ihmisiä ja tehdä heistä tuttuja.
~ Tilaajille

Ilmiöitä: Köyhyys

Körttiläisyyden brändiin on usein liitetty köyhyyden ajatus, niin muodoin aineelliseen varakkuuteen kuin henkiseen omistukseenkin liittyen. Yksi tarinan keskushahmoista on ollut Paavo Ruotsalainen. On sellaista kuvaa kehitelty, jonka mukaan hän eli ”pettuleivän korkeakoulussa”, männyn nilakerroksesta ja jauhoista valmistettua leipää järsien.
~ Tilaajille

Pääkirjoitus: Hengellis-teologinen johdanto avioliittoesitykseen

Minua on viehättänyt roomalaiskatolisen kirkon tyyli kirjoittaa kirkon käytäntöjä muuttaviin dokumentteihin hengellisteologinen johdanto, jossa tuodaan esille, ettei kirkko ole ”antamassa periksi” nykyajalle, vaan kuinka muutettava asia syventää ymmärrystä Jumalasta. Toivoisin, että esimerkiksi piispainkokous ja kirkolliskokous voisivat ottaa hiukan mallia äitikirkkomme tyylistä. ~ Vapaasti luettavissa ja kuunneltavissa.