Pääkirjoitus: Seuraliike muutoksessa

Seuraliikkeen pieneneminen ei ole hyvä asia. Moni seuroissa kävijä tietää, että tuo noin tunnin mittainen lyhyiden puheiden rytmittämä veisuuhetki ja sen jälkeen tapahtuva yhteinen rupattelu antaa paljon. Tästä elämyksestä soisi useamman pääsevän osalliseksi. Seuraliikkeen pienenemisen taustalla olevissa herännäisyyteen liittyvissä aatteellisissa tekijöissä on kuitenkin paljon hyvää.
~ Vapaasti luettavissa ja kuunneltavissa.

Syvyydestä kaikui Kiannon usko

Kirjailija Ilmari Kianto eli lähes koko elämänsä Suomussalmella Ylä-Kainuussa. Hänen syntymästään tuli toukokuussa 150 vuotta. Punaisen viivan, Ryysyrannan Joosepin ja Nälkämaan laulun sekä yhteensä lähes 60 romaanin kirjoittaja kuohutti aikalaisiaan kirkkokritiikillään, naissuhteillaan ja kärkevillä mielipiteillään. Hän ei kuitenkaan ollut ateisti, vaan vastusti väärää vallankäyttöä.
~ Tilaajille

Ilmiöitä: Siionin virsien hengitystauot – piinaavaa hiljaisuutta vai mielenterveysteko?

Vaikka olen käynyt herättäjäjuhlilla, ollut puhujana siioninvirsiseuroissa ja nytkin kirjoitan lehteen kuin syntymäkörtti konsanaan, koen olevani herätysliikkeen ulkokehällä. En osaa puhua kieltä, jonka olen ymmärtänyt olevan keskeinen osa ihmisen kokemusta herännäisyyden perinteessä: nimittäin Siionin virsiä ja niiden hengitystaukoja. Minusta ne ovat herännäisyyden äidinkieltä, tunnekieltä, jota itse en ole oppinut.
~ Tilaajille

Köppänen: Siilin pesä

Urakka oli alkanut jo kesällä, kun Sanni oli huomannut mumman pihan perällä pensaan juurella rapistelevan siilin. Sanni ja mumma olivat tarkkailleet siilin puuhia pitkän aikaa ystävällisen välimatkan päästä. Siilin möngerrettyä naapurin pihan puolelle mumma oli saanut idean: hän ja Sanni voisivat yhdessä rakentaa siilille talvipesän, jossa siili voisi turvallisesti horrostaa seuraavan talven.
~ Lisämateriaali on kaikille