Kristinusko kiinnostaa nuoria

Nuorison kiinnostus kristinuskoa ja Jumalaa kohtaan on kasvanut viime vuosina. Tutkimukset ovat rikkoneet vakiintuneita käsityksiä, kuten että uskonnollisuus väistämättä vähenisi tai että uusi sukupolvi olisi edeltävää vähemmän uskonnollinen. Uudet tutkimustulokset rikkovat myös sen käsityksen, että naiset olisivat miehiä tai maaseudun nuoret kaupunkilaisia uskonnollisempia.

Nuoret naisetovat tutkimusten mukaan arvoiltaan yhä liberaalimpia ja samanikäiset nuoret miehet yhä konservatiivisempia. Ero näkyy erityisesti vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen aikana syntyneissä.

– Uutinen vastaa täysin omia kokemuksiani. Havaitsen sen jokapäiväisessä elämässä, kertoo Hilja-Maaria Linko. Hän on 17-vuotias ja käy lukiota Kauhavalla Etelä-Pohjanmaalla. Konservatiivinen arvomaailma on tuonut kouluun hänen mielestään sellaisia asioita kuin esimerkiksi naispuolisten opettajien vähättelyä ja tytöttelyä.

– Yhteiskuntaopin tunneilla kuuluu vahvoja tuhahduksia takarivistä, jossa kuulutaan äärioikeistoon ja sieltä naisopettajaa ojennetaan. Taitaa olla ihan eri meininki kuitenkin kuin vaikka Uudellamaalla, hän sanoo.

Linko suree naisopettajien kohtelua ja mainitsee esimerkiksi kuukautisiin liittyvän adjektiivin “menkkanen”, jolla heitä haukutaan.

– Oma pinna on kyllä aika kireällä.

Kauhavalla myös vastakkaista sukupuolta olevan parin saamisessa tuleviin wanhojen tansseihin on hänen mielestään kovia paineita, jotka hän liittää tähän ilmiöön.

– Sitä katsotaan todella pahalla, jos tyttö ei ehdi saada poikaparia itselleen eli jos kaksi tyttöä tanssisi siellä keskenään.

Linko kävi riparin Aholansaaressa, jonne hän sanoo lähteneensä etsimään omaa maailmankatsomustaan.

– Aholansaaressa tapasin oman arvomaailman ihmisiä, siellä ei myöskään ole vahvaa pojat-tytöt-jakoa kaikessa. Aholansaari on vastapainoa sille, mitä koulussa on. Luulisin, että vähemmän konservatiivisia nuoria päätyy sinne.

Linko keskustelee mielellään filosofisista ja uskonnollisista asioista, mutta lähimpien ystävien kanssa.

– Olisi epätavallista puhua muiden kuin ihan lähiystävien kanssa sellaisista asioista. Oma Instagram-profiilini on täynnä Aholansaari-aiheisia juttuja, ja siksi uudessa koulussa minulta kysyttiin, olenko uskonnollinen. En oikein tiedä, miten siihen vastaisin.

Tutkimusten mukaan suomalaisnuorissa on tapahtunut muitakin muutoksia: tulevaisuususko ja turvallisuudentunne on romahtanut. Uusimman nuorisobarometrin mukaan optimistisesti maailman tulevaisuuteen suhtautuu vain 17 prosenttia, mikä on alle puolet neljän vuoden takaisesta. Lingon mielestä kauhavalaisnuoret eivät yleisesti vaikuta kovin huolestuneilta tulevaisuudesta, mutta häntä itseään painaa erityisesti ihmisten kahtiajakautuminen, konservatiivisuuden lisääntyminen ja sodat, jotka jakavat ihmisiä.

– Kahtiajakautuminen huolettaa. Kauhavalla on turvallista olla konservatiivinen, koska on helppo mennä enemmistön mukana, hän arvelee.

Tutkijat yllättyivät 2020-luvun alussa

Rippikoulun käyneistä suomalaisnuorista tiedetään paljon, sillä vuodesta 2019 lähtien rippikoulujen yhteydessä on kerätty vuosittain tutkimusaineistoa. Ensimmäisen kerran tutkijat havaitsivat sen perusteella 2020-luvun alussa, että poikien keskuudessa Jumalaan uskominen lisääntyi odottamattomasti.

– Ensin ajateltiin, että datassa on joku hämminki, kertoo professori Kati Tervo-Niemelä Itä-Suomen yliopistosta. Hän on tutkinut nuorten uskonnollisuutta vuosikymmeniä.

Seuraavana vuonna uskonnollinen usko lisääntyi vastauksissa entisestään.

– Niiden osuus, jotka sanovat uskovansa, on kasvanut joka vuosi. Nyt noin kaksi kolmesta rippikoulun käyneestä pojasta sanoo uskovansa, Tervo-Niemelä sanoo.

Tyttöjen kohdalla sama muutos alkoi näkyä vuodesta 2024 lähtien.

– Vuoteen 2024 asti tyttöjen vastaukset pysyivät tältä osin aivan vakiona, mutta nyt se jokin myönteisyys, joka on aiemmin havaittu pojilla, näkyy myös tytöillä.

Eikä kyse ole vain uskosta, kuten aluksi näytti, vaan myös halu kuulua kirkkoon ja rukoilla on kasvanut.

Kristinusko näyttäytyy nykynuorisolle aiempaa myönteisemmässä valossa. Tervo-Niemelän mukaan ilmiöön kytkeytyy useita tekijöitä.

2000-luvun alkupuolella kirkossa oltiin huolestuneita nuorten etääntymisestä kristinuskosta. Tutkijat pitivät selvänä, että nuoret etääntyvät kansalliseen kulttuuriperintöön kuuluvasta kansankirkkoajatuksesta.

– Koti, uskonto ja isänmaa -ajattelu elää kuitenkin uutta kukoistustaan, toteaa Tervo-Niemelä.

– Nyt nähdään uudelleen, että kristinusko on osa suomalaista identiteettiä. Osaltaan nuoriin vaikuttaa myös se, miten suurella identiteetillä esimerkiksi musliminuoret ovat omassa uskossaan. Olemalla avoimesti kristittyjä nuoret haluavat myös liittyä eurooppalaisen kulttuurin jatkumolle.

Länsimaisissa nuorissa on laajemminkin havaittu viime vuosina ilmiö, jota Tervo-Niemelä luonnehtii uskonnolliseksi intensifioitumiseksi.

Nuoret ovat koko ajan välittömän tiedon äärellä voimakkaammin
kuin koskaan ennen.

– Meilläkin tavallisimpana pidetty melko neutraali ja välinpitämätön suhde uskontoon on väistymässä laajemminkin länsimaissa, ja nuoret haluavat selvästi ottaa selkeämpää suhdetta uskoon. Tapakristillisyys on pikemminkin se, mitä nuoriso on alkanut kritisoida, hän luonnehtii.

Tervo-Niemelän mukaan kansainvälisesti näyttää siltä, että uskonnollisuuden kasvun taustalla ei ole yhtä selittävää tekijää, vaan useita. Kyse ei myöskään ole pelkästään oikeistopopulistisen konservatiivisuuden noususta, vaan kristinusko vetoaa monenlaisiin nuoriin.

Epävarmuus 2.0

Z-sukupolvi eli 2000-luvun alussa syntyneet ovat myös ensimmäinen koko elämänsä digitaalisissa ympäristöissä elänyt sukupolvi. Tämän sukupolven nuoruuteen on ajoittunut myös poikkeuksellisen monta epävarmuutta synnyttävää laajaa kriisiä.

– Koronapandemia sulki nuoret koteihin. Pandemian jälkeen alkoi Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Työttömyys, polarisaatio, taloudellinen epävarmuus, Gaza, Iran, ilmastokriisi… Tervo-Niemelä listaa yleisiä tapahtumia maailmassa.

– Nuoret elävät epävarmuuden aikaa. Tähän vanhempi polvi usein toteaa, että onhan ennenkin eletty, mutta ero on siinä, miten maailman tapahtumat tulevat suoraan nuorten silmille videoilla muutamien minuuttien viiveellä. Nuoret ovat koko ajan välittömän tiedon äärellä voimakkaammin kuin koskaan ennen. Myös uskonnolliset vaikutteet ovat vaikeammin kontrolloitavissa. Kun ennen vaikutteet tulivat perheistä, koulusta ja kirkosta, nyt ne tulevat valtavalla voimalla sosiaalisesta mediasta.

Epävarmuus kulkee käsi kädessä uskonnollisuuden kanssa

Uusimpien tutkimusten mukaan suomalaisnuoret ovat maailman tulevaisuuden suhteen aiempia huomattavasti pessimistisempiä. Kati Tervo-Niemelä uskoo, ettei uskonnollisuuden ja synkkien odotusten kasvu yhtä aikaa ole sattumaa.

– Olen varma, että näillä asioilla on yhteys, hän sanoo.

– Haastatteluissamme nuoret miehet ovat kertoneet, että kristinusko luo pysyvyyttä maailmaan, että on edes yksi, joka pysyy. Nuorten puheessa on myös kaipuu turvallisia perinteitä kohtaan.

Tervo-Niemelän mukaan nuorten uskonnollisuuden kasvu on kuitenkin perusteettomasti liitetty yksinomaan konservatiivisuuden kasvuun. Hän haluaa laittaa tämän johtopäätöksen oikeisiin mittasuhteisiin. Hänen mukaansa tutkimustuloksista ei voi päätellä, että myönteinen suhtautuminen kristinuskoon seuraisi ainoastaan konservatiivisten arvojen kannatuksen kasvusta.

– Oletin itsekin haastatteluilta enemmän puhetta arvopolarisaatiosta, mutta paljon enemmän niissä nousivat esiin muut aiheet. Nuoret liittivät kristinuskoon ennen kaikkea sellaisia itselleen tärkeitä asioita kuin nähdyksi tulemisen, oman elämän merkityksellisyyden ja identiteetin. Isoimpana teemana aineistosta nousee oman elämän merkitys, mutta myös oma turvallisuudentunne ja pysyvyyden kokemus.

Tervo-Niemelän mukaan kristinusko kiinnostaa nuoria arvo-orientaatiosta riippumatta, sekä konservatiivisia että arvoliberaaleja nuoria.

– Julistuksessa nuoriin vetoaa sanoma armosta, anteeksiannosta, rakkaudesta ja niiden rinnalla ajatus vastuullisuudesta. Nuoria vetää puoleensa vahva kokemus siitä, että olen hyväksytty omana itsenäni, mutta myös se, että minulla on tehtävä, minulla on tarkoitus ja siksi minun pitää ottaa vastuuta. Tämä on mielestäni hyvin puhuttelevaa, professori sanoo.

– Kristinuskossa nuorille on tärkeää myös, että se antaisi tilaa epäilylle, kyselylle ja etsimiselle. Ettei sitä tarjota valmiina pakettina, vaan että saa kysyä ja olla epävarma. Uskosta etsitään riittävää joustavuutta, että voin etsiä omaa paikkaani, etääntyä ja palata ja etsiä uudelleen. Ovi suljetaan tosi pian, jos ei anneta tilaa epäilylle.

Kristinusko kiinnostaa sekä konservatiivisia että arvoliberaaleja nuoria.

Sosiaalisessa mediassa oikeistokonservatiivinen julistus on osannut hänen mukaansa hyödyntää uskonnollisen kiinnostuksen kasvua. Silti hänen mukaansa hukataan olennaisin kysymys, jos kiinnitetään huomiota pelkästään yhteiskunnalliseen arvo-orientaatioon. Tutkijan mukaan nuoret etsivät uskosta turvaa, jossa on eniten kysymys elämän merkityksellisyyden kokemisesta.

– Elämä ympärillä tuntuu pinnalliselta ja uskosta haetaan oman elämän merkitystä ja syvyyttä. Kristinusko ei myöskään ole enää enemmistöjuttu eikä itsestäänselvyys. Sitä pidetään myös vastakulttuurisena ja vastavoimana ilmiöille, joista yksi on uskonnottomuus, ateismi ja arvotyhjiö, kun yritetään kasvattaa lapsia arvoneutraalisti. Nuoret kritisoivat vanhempia ateismin ihannoinnista, Tervo-Niemelä kuvaa.

Hänen mukaansa kristinusko tarjoaa vastavoiman rajattomuudelle, materialismille, individualismille.

– Myös sekä äärikonservatiivisuudelle että äärifeminismille, hän sanoo.

Nuorten miesten parissa konservatiiviset arvot ovat nousussa. Tervo-Niemelän mukaan äärikonservatiivisista pojista uskonnollisia ja ei-uskonnollisia on yhtä paljon. Vaikka uskonnollisuus ja konservatiiviset arvot osin kulkevat käsi kädessä, on tärkeää nähdä, että uskonnollisista pojista huomattava osa on kuitenkin arvokartalle sijoitettuna myös muita kuin konservatiiveja, samoin uskonnolliset tytöt sijoittuvat arvokartan eri alueille.

Rippikouluaineiston valossa näyttää siltä, että nuorten uskonnollisuus kasvaa eniten kaupungeissa.

– Muutos tapahtuu suurissa kaupungeissa. Ennen oli aina niin, että maaseudun nuoret ovat kaupunkilaisia uskonnollisempia, mutta tämä ei enää pidä paikkaansa, kertoo Tervo-Niemelä.

Hiipuva vai kukoistava näky tulevaisuudesta?

Kun Tervo-Niemelältä kysyy, miten tutkimustuloksia voisi tulkita nuorisotyössä, hän haastaa pohtimaan omaa uskoa.

– Voi kysyä, mitä me ajattelemme itsestämme uskonnollisina toimijoina, mikä on meidän oma uskomme ja itsekuvamme. Olemmeko me hiipuvan yhteisön puolustajia, jotka yrittävät pitää päätä pinnalla ja hyväksyvät, että merkityksemme tulee vähenemään yhteiskunnassa, vai uskommeko, että sanomamme voi olla merkityksellinen ja kukoistaa ja toimimmeko sillä mindsetillä? Nuoret ovat tosi nopeita havaitsemaan aitouden. Jos nuorelle syntyy kokemus, että tämä on työntekijöille ja esimerkiksi isosille tosi tärkeä asia, sillä on merkitystä. Esimerkiksi papin oma usko merkitsee tosi paljon ja työntekijöiden oma innostus vetää puoleensa, hän sanoo.

Kirkosta haetaan syvällistä merkitystä elämälle, ei vain hyvinvointia, Tervo-Niemelä muistuttaa.

– Haastatteluissa tosi monet puhuivat siitä, että nuorisotyössä ensimmäistä kertaa tulivat nähdyksi ja hyväksytyiksi haavoittuvuuksineen ja epätäydellisyyksineen, sellaisina kuin ovat. Tässä seurakunnat ovat olleet todella hyviä, vaikka joukossa on myös toisenlaisia kokemuksia, hän sanoo.

Julistuksessa nuoriin vetoaa sanoma armosta, anteeksiannosta, rakkaudesta ja ajatus vastuullisuudesta.

Aholansaari sysäsi ajattelemaan uskonnollisia asioita vapaasti

Yksi myönteisiä kokemuksia saaneista on Kuopiossa musiikkilukiota käyvä Ukko Järviluoma, 16. Aholansaaren riparin jälkeen körttiläisyydestä on löytynyt omalta tuntuva yhteisö.

– Ihmisten pään sisäänhän ei voi koskaan nähdä, mutta olen körttiläisyydestä löytänyt omaa uskoani vastaavan yhteisön. Se on yhteisö, jonka kautta sitä haluaa jotain olla tai kuulua. Siinä yhteisössä tulee myös enemmän keskusteltua uskonnollisista asioista. Toiminta myös sysää sellaisia kysymyksiä kohti, esimerkiksi isoskoulutus, seurapuheet ja ylipäänsä ihmiset, joiden kanssa uskonasiat tulee puheeksi, hän pohtii.

Järviluoma luettelee körttiläisyydessä itselleen tärkeiksi asioiksi kaverisuhteet, liberaalit arvot, sallivuuden, epäilyn ja epävarmuuden hyväksymisen ja tilan saamisen omalla pohdiskelulle ja omalle tavalle ajatella.

– Ne on suurimpia asioita. Kun koulukavereille kertoo lähtevänsä körttinuorten rientoihin, saa usein oikoa ennakkoluuloja.

– Kyllä sitä saa selitellä, etten kuulu tiukkaan kulttiin, jossa palvotaan Paavo Ruotsalaista eikä ole rajoittava ryhmä. Ihmiset ovat kuitenkin ihan peruskiinnostuneita, hän kuvailee.

Körttiläisyydessä tärkeää on tilan saaminen omalle pohdiskelulle ja omalle tavalle ajatella.

Uutiset tyttöjen ja poikien arvomaailmojen erkaantumisesta eivät ole yllättäneet Järviluomaa, vaikka ilmiö ei näy hänen nykyisessä kaveripiirissään.

– Olen Nivalassa kasvanut, joka on konservatiivisten liikkeiden valta-aluetta. Yläkouluajan sen selkeästi huomasi. Voisiko olla, että on sukupuolten välillä eroa siinä, kuinka tärkeää on ryhmään kuuluminen ja se, ettei sitten uskalla ajatella eri tavalla kuin se ryhmä, hän pohtii.

Salla Ranta