Kolumni: Rakkauden ihmeitä

Joulukuvaston saapuessa kaduille ja mainoksiin näin Joosefin katsovan seimessä makaavaa pienokaista. Se muistutti minua poikkeuksellisesta isyysriidasta, josta media oli raportoinut pitkin viime vuotta.

Aiheesta oli kirjoitettu kymmeniä juttuja.

Tarina oli alkanut juuri niin kuin oli pitänytkin. Vaimo tuli raskaaksi ja mies iloiseksi. Sadussa he olisivat eläneet onnellisina elämänsä loppuun saakka.

Arki meni toisin. Puolitoista vuotta lapsen syntymän jälkeen miehelle selvisi, että vaimo oli pettänyt häntä. Tuli huutoa, tuli parkua ja tuli ero. Tulivat myös isyystestin tulokset. Selvisi, että nyt kohta kaksivuotiaan lapsen olikin siittänyt toinen mies.

Inhimillinen tragedia, jossa ei sinänsä ole mitään poikkeuksellista. Uutiseksi hajoava perhe nousi elatusmaksujen takia. Mies joutui maksamaan elatusmaksua ”jonkun toisen lapsesta”.

Suomessa isyyslaki nojaa raamatunaikaiseen perhekäsitykseen. Kun kunniallisesti naimisissa oleva nainen synnyttää, yhteiskunta olettaa kaiken sujuneen katekismuksen hengessä ja kirjaa enempiä kyselemättä äidin aviomiehen lapsen isäksi. Jos taas lapsen äiti ei ole naimisissa, etsitään joku mies tunnustamaan isyys.

Jo se ”tunnustaminen” kuvaa asennetta hyvin. Avioliiton ulkopuolella syntyneelle lapselle on etsittävä synnintekijä, joka sitten isyyden muodossa pannaan kantamaan vastuunsa.

Kanne kaatui. Isyys pysyy.

Koska erehdyksiä sattuu, aviomies voi vaatia käräjäoikeutta kumoamaan isyyden. Kanne on nostettava kahden vuoden kuluessa.

Nyt määräaika mennyt ohitse. Mies oli liian pitkään rakastanut lasta omanaan ja isyystestin tulosten jälkeenkin meni pari kuukautta, ennen kuin hän oli valmis katkaisemaan siteen. Kanne kaatui. Isyys pysyy.

Törmäyskurssilla olivat perinteiset moraalikäsitykset ja 2000-luvun itsenäinen mies. ”Vieraasta lapsesta” maksettavat elatusmaksut ovat kirjoitetuista lehtijutuista päätellen huutava vääryys.

Seurasin uutisia hämmentyneenä ja mietin niitä lukiessani, miten ”vieras” puolitoistavuotias lapsi voi isälleen olla. Ja mistä se isyys lopulta onkaan kiinni. Ovatko lapsen kanssa ja vierellä valvotut yöt vähemmän merkittäviä isyydelle kuin se äidin kanssa vietetty yö, kenties yksi ainoa?

En muista, että yhdessäkään artikkelissa olisi pohdittu sitä, onko lapsen edun mukaista katkaista suhde isään, sillä isähän lapsella oli kahden vuoden ajan vierellään ollut, biologiasta riippumatta.

Jos koskaan on medialta päässyt laps hankeen hukkumaan, unhoittumaan, niin tässä.

Joulukuvasto oli täynnä rakkauden ihmeitä. Niistä vähäisin ei ole seimeä suojeleva mies, joka ihastunein silmin katselee omaa poikaansa.

Samuli Suonpää

Kirjoittaja on toimittaja, jonka mielestä uskonto on aivan liian tärkeä asia jätettäväksi pappien käsiin

Antti Heikkinen