Botswana opetti Jumalasta ja ihmisyydestä

Mari-Anna Auvinen meni Botswanaan opettajaksi, mutta pääsikin itse oppijan paikalle. Afrikkalaisten kollegojen ja opiskelijoiden kautta hän tutustui afrikkalaiseen kulttuuriseen ja uskonnolliseen ajatteluun sekä globaalin etelän kristinuskon tulkintoihin. Tutkittuaan afrikkalaista teologiaa hän on myös opettanut sitä. Aikoinaan eurooppalaiset veivät kristinuskoa Afrikkaan, ja vastineeksi kolonialistit varastivat afrikkalaisten maat. Vaihtokauppa oli Auvisen mukaan surullinen — myös eurooppalaisille. Eurooppalaisten varallisuus on kasvanut, mutta hengellinen ja henkinen kapasiteetti on pienentynyt.

Kuka?

Mari-Anne Auvinen on ekumeniikan ja missiologian dosentti Itä-Suomen yliopistosta. Hän on toiminut työurallaan mm. tutkijana, lähetystyöntekijänä, lähetystyöntekijöiden kouluttajana ja Suomen ekumeenisen neuvoston pääsihteerinä.

Mari-Anna Auvinen on mm. lähetystyöntekijänä, tutkijana, kouluttajana ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteerinä meritoitunut globaalin kristinuskon, ekumenian ja kansainvälisyyden asiantuntijaksi. Hänen innostuksensa näihin teemoihin sai alkunsa 1990-luvun puolivälissä Botswanassa, jonne hän lähti opettamaan teologisia aineita, mutta joutui itse oppijan paikalle.

– Se on oikeastaan sävyttänyt koko työhistoriaani. Olin botswanalaisen piispan alainen ja teologisen seminaarin opettaja. Kun olin ihan toisessa kulttuurissa, ihan toisessa maailmassa, jouduin oppijan paikalle. Se oli tosi antoisaa, aloittaa Auvinen Botswanan kauden merkityksen avaamisen.

Auviselle yhdeksi merkittäväksi opettajaksi tuli hänen esimiehensä, piispa Philip Robinson.

– Kun piispa Robinson, joka ei eurooppalaisittain ollut kovin kouluttautunut, mutta omasi vahvan suullisen filosofian koulutuksen, kansainvälisissä yhteyksissä astui huoneeseen, oli selvää, kuka valittiin puheenjohtajaksi. Hän on luontainen kgosi, päällikkö. Miksi? Siksi, että hän samaan aikaan huomioi jokaisen huoneessa olijan ja kantaa itsensä ylpeästi. Nyt puhun positiivisesta kulttuurisesta ja etnisestä ylpeydestä. Kun kantaa itsensä kunnioittaen ja samaan aikaan jakaa ihmisyyden kaikkien huoneessa olijoiden kanssa, se herättää vahvaa kunnioitusta, kuvaa Auvinen piispaansa.

Yhteinen ihmisyys

Piispa Robinsonin tavassa jakaa ihmisyys kaikkien kanssa näkyy tswanojen ihmiskuvaan liittyvä viisaus, joka teki Auviseen vaikutuksen.Ihminen ei ole koskaan ihminen yksinään,
vaan ihmisyys on aina riippuvainen yhteisöstä.

– Kun esimerkiksi istun tässä kanssasi, en voi väittää, että minä olen ihminen, vaan me olemme ihminen. Eli ihmisyys on jaettu ominaisuus, kuvailee Auvinen tswanojen ihmiskuvaa.

– Kun länsimaalaisina usein mietimme, miten itse sijoitun johonkin ryhmään, niin Botswanassa katsotaan, keitä me olemme yhdessä. Kunnioituksesta ihmisyyttä kohtaan ei jää myöskään pois oma itse, vaan itsekin kuulun siihen ihmisyyteen, jota kunnioitan.

Vaikein asia kristitylle on uskoa Jumalan hyvyyteen silloin,

kun elämä on raskasta.

Jumalan alla

Tswana-viisaus teki Auviseen niin suuren vaikutuksen, että hän päätyi tekemään väitöskirjaa tswanojen jumalakuvasta.

– Oma jumalakuvani avartui Botswanassa. Meillä länsimaissa vain feministiteologit puhuivat siihen aikaan Jumalasta äitinä, mutta tswanoille on ilman muuta selvää, että Jumala on äiti ja isä.

Auvinen puhuu tswanojen tavasta asettua Jumalan alle ja näkee siinä samankaltaisuutta herännäisyyden kantaman hengellisyyden kanssa.

– Tswana-viisaudessa Jumalan nähdään olevan kaikkea ymmärrystä ylempi, valtavan suuri, jota vain rukoillen lähestytään. Siinä on yhtymäkohta körttiläisyyteen. Siinä on läsnä nöyryyden tie. Ilma, jota hengitän, on Jumalan antamaa. Koko tämä elämä on Jumalan elämää. Siellä ei sanota coram Deo (Jumalan edessä), vaan siellä sanotaan Jumalan alla. Tämä tekee jokaisesta ihmisestä samanarvoisen Jumalan alla.

Jumala on kaiken olevan äiti, suuri mysteeri, jota emme voi määritellä, emme myöskään määrätä. Jumalan alla olemista Auvinen selittää kertomalla keskustelusta erään opiskelijan kanssa.

– Eräs opiskelija kertoi, että he rukoilivat Jumalaa kuivana aikana, mutta sadetta ei tullut. Kysyin häneltä, mitä te sitten teitte. ”Me rukoilimme Jumalaa.” Minä kysyin, mitä sitten tapahtui. ”Sadetta ei tullut.” Mitä sitten? ”Me rukoilimme Jumalaa, karja alkoi kuolla. Sadetta ei tullut.” Kertomuksen jatkuessa etsin sitä kohtaa, jossa kysytään tai tullaan katkeraksi. Sellaista ei tullut. Vaikka ihmiset alkoivat kuolla kuivuuden vuoksi, aina vain rukoiltiin Jumalaa. Sade lopulta tuli, mutta karjaa oli kuollut, viljaa oli kuollut ja ihmisiä oli kuollut.

– Siinä oltiin Jumalan alla, jatkaa Auvinen hiljaisuuden jälkeen. – Olen itse yrittänyt oppia, mitä piispa Robinson sanoi: että kaikkein vaikein asia kristityille on uskoa Jumalan hyvyyteen silloin, kun elämä on raskasta, uskoa ja luottaa siihen, että kaikesta pahasta huolimatta kärsimystä ei ole annettu minun kiusakseni, vaan Jumala on tässä minun kanssani.

Lähetystyöntekijöiden kouluttaja

Botswanan kauden jälkeen Auvinen kutsuttiin Suomen Lähetysseuraan kansainvälisen työn koulutuspäällikön tehtävään, joka oli ollut aiemmin Lähetysopiston rehtorin tehtävä. Auvinen kutsuttiin uudistamaan lähetystyöntekijäkoulutus.

– Kun itse menin Botswanaan, en ollut tietoinen siitä teologisesta ja ajatusmaailmallisesta ympäristöstä, johon minut kutsuttiin. Siksi halusin lisätä koulutukseen ei vain tietoa kulttuurisista eroista, vaan kulttuurisen muutoksen mahdollisuudesta rikastuttavana matkana. Halusin myös, että lähtijöillä olisi jo selkeästi tuleva kulttuurinen maisema mielessään, toteaa Auvinen.

– Lähetysseurassa myös koko missiologinen paradigma muuttui. Suomalaisten kouluttajien rinnalla kouluttivat kansainväliset kontekstuaalisen teologian asiantuntijat. Suomalainen lähtökohta vaihtui kansainväliseen yhteyteen, eurooppalainen teologia globaalin etelän teologioihin.

Auvinen toimitti myös ensimmäisen kontekstuaalisen teologian artikkelikokoelman suomalaiselle yleisölle. Auvinen näkee, että tämä koulutuksen uudistumisprosessi, jossa hän itse oli mukana, liittyy Lähetysseuran historiaan.

– Lähetysseura on aina ollut edelläkävijä. Lähetysseuran historia on edelläkävijyyden historiaa. Nyt oli taas uuden murroksen aika.

Eurooppalaiset vaihtoivat henkiset ja hengelliset arvot rahaan

Lähetyssaarnaajat tulivat luoksemme ja sanoivat ”rukoilkaamme”. Me painoimme päämme rukoukseen. Sanottuamme ”aamen” ja nostaessamme päämme huomasimme, että meillä oli käsissämme Raamattu ja heillä olivat meidän maamme.

Mari-Anna Auvinen kertoo tämän postkoloniaalin tarinan, kun alamme puhua kristinuskon maailmanlaajuisista kehityssuunnista, kirkkojen kasvusta globaalissa etelässä ja kristinuskon kuihtumisesta Euroopassa. Tarinalla Auvinen haluaa korostaa, että eurooppalaisten ja afrikkalaisten siirtomaavaihtokauppa oli surullinen ei vain afrikkalaisille, vaan myös eurooppalaisille.

– Ahneuden nimissä myimme pois hengellisen ja henkisen perintömme, jota emme pitäneet niin tärkeänä. En tarkoita tällä lähetystyötä, vaan sitä, että emme toimineet ihmisarvojemme mukaan, emme olleet rehellisiä ja oikeudenmukaisia vieraissa maanosissa, kuvailee Auvinen.

– Näin meille on käynyt. Samaan aikaan, kun taloutemme on elpynyt, olemme köyhtyneet. Hengellinen ja henkinen kapasiteettimme on kapeutunut ja talous johtaa usein päätöksentekoa. Ehkä emme riittävästi ole käyneet historiaamme ja identiteettiämme läpi. Kun kristinusko siirtyy ja on siirtynyt globaaliin etelään, meillä on kiire, että mielenmaisemamme uudistuisi.

Surullinen vaihtokauppa on vaikuttanut myös näkemykseemme historiasta, josta tuli poliittisista syistä Eurooppa-keskeistä.

– Orjakaupan aikaan historian oppikirjoista poistettiin yhteytemme Afrikkaan ja seemiläisiin juuriin. Tilalle laitettiin Eurooppa-keskeinen ajattelu, jossa kaikki alkaa eurooppalaisesta ajattelusta. Kuinka muuten orjuuttaminen olisi ollut mahdollista, jos historiamme ja kulttuurimme olisi nähty yhteisenä? Koulukirjat ja kaikki muu muutettiin, valottaa Auvinen viimeaikaisia tutkimuksia siirtomaa-ajan vaikutuksista.

– Meidän pitää saada takaisin kokonaisnäkemys siitä, että ei ole me ja muut, vaan elämme keskinäisessä riippuvuussuhteessa toisiimme tässä globaalissa kylässä. Meillä on yhteinen historia. Meidän täytyy tunnustaa ja tunnistaa, mitä on olla eurooppalainen, mikä on vastuumme, mitkä ovat unelmamme ja mitä voimme ihmiskunnan tulevaisuuden eteen tehdä.

Eurooppalaisen ajattelun afrikkalaiset juuret

Tulkitsemme usein, että filosofia ja myös kristinusko on kehittynyt Euroopassa, mistä ne on lähetystyöntekijöiden myötä viety neitseelliseen Afrikkaan. Meiltä jää huomaamatta, että esim. ensimmäinen tunnettu kreikkalainen filosofi, Thales, opiskeli silloin mustassa Egyptissä, tai että useat kirkkoisät asuivat Afrikassa, mm. Augustinuksen isä oli afrikkalainen.

– Afrikkalaiset teologit tunnistavat erittäin hyvin, että afrikkalainen suullinen filosofia on tuottanut länsimaiseen filosofiaan aineksia ja afrikkalaiset kirkkoisät taas teologiaan. Egypti on aina ollut mukana kristinuskon historiassa, Etiopia on ollut aina mukana. Etiopian koptikirkkohan on ihan ensimmäisiä kirkkoja. Se on edelleen olemassa. Heillä ei ole ajatusta, että kaikki on tullut Euroopan kautta, vaan heillä on vahva filosofinen historia ja yhteys kristinuskoon. Myös Raamatussa puhutaan Afrikasta, ja kuten piispa Robinson sanoo, ei Jumalaa ole tuotu Afrikkaan, Hän on aina ollut täällä, kertoo Auvinen.

– Eurooppalaisessa lähetystyönäkemyksessä ”maan äärinä”, jonne kristinusko tuli viedä, nähtiin Afrikka. Suomesta ei Raamatussa mainita mitään, eikä Ruotsista tai Norjasta. Voisivatko maan ääret olla juuri tätä meidän äärtämme? Samalla tavoin kuin olemme saaneet aarteen Kristuksessa, jaamme sen muiden kanssa.

Kirkoilla on annettavaa maailman haasteissa

Vaikka lähetystyö on ollut historiallisesti kytköksissä siirtomaavaltaan, näkee Mari-Anna Auvinen, että lähetystyön mukanaan tuoma kansainvälisyys kirkoissa on merkittävää. Tämä näkyi mm. vuoden 2015 turvapaikanhakijatilanteessa, jolloin kirkot Suomessakin nousivat myös Auvisen luotsaaman Suomen Ekumeenisen Neuvoston johdolla eturintamassa puolustamaan turvapaikanhakijoiden ihmisarvoa.

– Kirkoilla on hyvin vahva ja pitkä kansainvälinen historia nimenomaan lähetystyön vuoksi. Sen pohjalta ekumeeninen liike on syntynyt. Suomalainenkin lähetystyö ja ekumenia on vanhaa. Suomen Ekumeeninen Neuvosto on perustettu 1917. Se on hiukan vanhempi kuin Suomen valtio. Meillä on tosi vahvat kansainväliset yhteydet ja hengelliset juuret. Yhteiskunta muutoin vasta opettelee kulttuurista osaamista. Pitää aina muistaa, että kirkot ovat kansainvälisesti olleet aktiivisempia, meillä on annettavaa, sanoo Auvinen.

Maailman haasteet ovat mittavat. Ekumeeninen liike on ottanut aktiivisen roolin esim. ilmastonmuutoksen, eriarvoistumisen ja muukalaisvihamielisyyden suitsemisessa. Paikoin ekumeenista liikettä on myös arvosteltu siitä, että sen tulisi keskittyä vain kristittyjen ykseyden etsimiseen, mutta Auvinen ei näe esim. ehtoollisyhteyden etsimistä ja ratkaisun etsimistä maailman ongelmiin toisiaan poissulkevina.

– Se, että meillä olisi vain yhteinen liturgia, ei riitä. Ei voi olla niin, että kristityt, jotka ovat maan suola, vain nauttivat keskinäisestä ykseydestä. Maan suola on suolaa, joka profeetallisesti parantaa haavoja, vahvistaa oikeudentuntoa, ihmiskunnan tulevaisuutta ja elämää sekä heikoimman puolella olemista. Se on ilman muuta se puoli, jota ekumeeninen liike haluaa vahvasti tehdä.

– Kirkoilla on paljon annettavaa tämän hetken haasteiden keskellä. Ekumeenisella yhteistyöllä, kirkoilla ja herätysliikkeillä on mahdollisuus pitää yllä toivoa ja vahvaa ääntä ihmisten ja luomakunnan puolesta. Niillä on nöyryyttä, jolla voi keskustella ja käydä dialogia. Ja tietysti uskoa, josta kaikki lähtee.

Auvinen ei näe toivottomuutta maailman haasteiden keskellä. Hän näkee toivoa tulevissa sukupolvissa ja kirkkojen sekä maailman perimmäisessä perustassa.

– Usko, toivo ja rakkaus eivät ole kuolleet. Ykseys ja missio lähtee Jumalan sydänalasta, kolmiyhteisen Jumalan kommuuniosta eli siitä yhteydestä, jossa Jumala ei ole vain yksi, vaan jossa se on jaettu. Mekin olemme osallisia tässä sydänalassa, ja on uskomatonta, että voimme kuulua siihen Jumalan kommuunioon kirkkoina ja kristittyinä. Niin onhan meillä ihan valtavat näköalat.

Kalle Hiltunen

Mari-Anne Auvinen puhui Kauhavan herättäjäjuhlien lähetysseuroissa.
Herättäjäjuhlien seurat voi kuunnella / katsoa vielä tästä linkistä. Puheen voi lukea tekstinä tästä.