Kirkon uusimman nelivuotiskiertomuksen mukaan työntekijät ja luottamushenkilöt eivät pidä uskontojen välistä dialogia yhtä tärkeänä kuin seurakuntalaiset. Kolme asiaan vihkiytynyttä asiantuntijaa perustelee, miksi sitä tarvitaan.
~ Tilaajille
Avainsana: uskontodialogi
Herättäjä-Yhdistyksen tekemä lähetystyö toteutetaan suurelta osin Suomen Lähetysseuran työtä tukemalla. Heränneen kansan lähetysrahastosta alkunsa saanut kansainvälinen työ on 2020-luvulle tultaessa muotoutunut kumppanuuteen perustuvaksi tueksi paikallisten seurakuntien ja muiden yhteisöjen kanssa. Israelissa ja Palestiinassa työ keskittyy tavalla tai toisella nuoriin, oli kyse rauhantyöstä ja uskontodialogista tai palestiinalaisperheiden tukemisesta.
~ Tilaajille