– Urpo Karjalainen: Totuuden kirja. Katso,minä näin. (Matti Wirilander)
– Matti Wirilander: Näkökulmia ja näkymiä – Kolumneja, artikkeleita ja puheita vuosien varrelta. (Urpo Karjalainen)
~ Tilaajille
Kategoria: Vakiopalstat
Seppo Samilan tie Siionin virren 41 äärelle.
~ Tilaajille
Kristillinen oikeisto on USA:ssa vahva poliittinen voima. Myös Euroopassa konservatiivisoikeistolaisella rintamalla haetaan tukea kristinuskosta. Poliittisen kentän toisella laidalla saatetaan kirkoilta penätä profeetallisuutta ja nostetaan raamatunkohtia, joissa puolustetaan sorrettua. Kolme kirkollista vaikuttajaa miettii, onko kirkon otettava roolia politiikassa vai pyrittävä etäämmälle polarisoivasta yhteiskunnallisesta keskustelusta.
~ Tilaajille
Körttiseurat koostuvat Siionin virsien veisuusta ja lyhyistä puheista, niin kuin tämän lehden lukijat varmasti tietävät.
~ Tilaajille
Lankarin leirikeskuksen tarina leiripaikkana Nurmonjoen varressa sai alkunsa vuonna 1958, kun Hildi ja Kustaa Lankari testamenttasivat tilansa perustettavalle säätiölle. Sen tarkoitukseksi määriteltiin herännäisyysliikkeen hyväksi tehtävä työ.
~ Tilaajille
Sanni katseli uteliaana mumman kasvoja. Mumman silmät olivat puoliummessa katsellen kaukaisuuteen. Mumman ilme oli rauhallinen ja sylissä lepäävien käsien sormet olivat solahtaneet toistensa lomaan. Sanni kallisti päätään kysyvä ilme kasvoillaan.
~ Tilaajille, lisämateriaali on kaikille
YLE ei tahdo millään löytää pysyvää ohjelmapaikkaa radiohartauksille. Ihan sama, jos kesä- ja normaaliajan välillä puljataan, mutta radiohartauden pitäisi olla paikallaan pysyvästi, koska sen ympärille rakentuvat aamun muut rutiinit.
~ Tilaajille
Asevarustelun vastustaminen rauhan nimissä ei ehkä ole tässä ajassa realismia, mutta rauha, siitä puhuminen ja sen vaatiminen, on mitä ajattomin arvo. ~ Vapaasti luettavissa ja kuunneltavissa.
– Sata vuotta sivistystä – Linnasmäen opisto Turussa juhlii pyöreitä vuosia
– Histan veisaajat adventtitunnelmissa
– Terhi Kaira, Herättäjä-Yhdistyksen uusi puheenjohtaja
~ Tilaajille
Zimbabwessa olen oppinut, että nykypäivän lähetystyö syntyy ennen kaikkea kuuntelusta, kumppanuudesta ja läsnäolosta.
~ Vapaasti luettavissa ja kuunneltavissa
Thyra Sofia Ihanelma Hohenthal (1885-1967) syntyi Maalahdessa suomenruotsalaiseen perheeseen. Hänellä oli viisi veljeä, jotka kaikki
koulutettiin. Kun oli aika laittaa Thyra koulutielle, vanhemmat lähettivät hänet Helsinkiin isän naimattoman siskon luokse kortteeriin.
~ Tilaajille
Kurpitsalyhdyt, kummitukset ja karamellit – monelle halloween
merkitsee amerikkalaistyylistä ilottelua. Ilmajoella juhla saa aivan oman muotonsa lasten kurpitsakirkossa, jossa yhdistyvät leikki, yhteisöllisyys ja vahva hengellinen sanoma.
~ Vapaasti luettavissa ja kuunneltavissa.
Nivalan Padingissa syntynyt ja kasvanut rovasti Esa Ruuttunen toimi ensin seurakuntapappina 10 vuotta, ja on sen jälkeen tehnyt 40 vuotta kestäneen oopperalaulajan uran. Uransa aikana hän on pitänyt lukemattomia konsertteja Suomessa ja ulkomailla. Moottoripyörällään hän ajaa kesäkaudella esiintymisasu pukupussissa monille keikoilleen.
~ Tilaajille
Kirkkomme kirkolliskokous pitää viikon täysistunnon kahdesti vuodessa Turun Linnasmäen opistolla. Myyntisihteeri Tiina Bianciardi on ollut 20 vuotta kirkolliskokouksen tekninen sihteeri. Tehtävään hänet otettiin oltuaan vajaan kuukauden töissä opiston vastaanottovirkailijana.
~ Tilaajille
Riikka Purra sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa huhtikuussa 2023, että poliittisia päätöksiä ei kuulu tehdä empatia edellä. Lausahdus pöyristytti monia. Minua ei. En ole yleensä perussuomalaisten kanssa samaa mieltä, mutta tämä resonoi.
~ Tilaajille
– Hanna Rinkineva: Lintu palaa siivilleen – Kasvuni uralla, äitinä, ihmisenä. Väyläkirjat 2025. (Leena Väyrynen-Si)
– Wille Riekkinen: Valo ja pimeys. Teos-kustantamo 2025. (Martti Kauhanen)
~ Tilaajille
Erilaiset joululehdet kuuluvat tänäkin päivänä monien joulunviettoon.
Vuonna 1892 perustettu Kustannus-Osakeyhtiö Herättäjä julkaisi omaa joululehteä jo vuodesta 1909 alkaen. Nykyisellä Talvikynttilät-nimellä se on ilmestynyt 110 vuotta.
~ Tilaajille
Tanskalainen Marcus Lauesen (1905–1975) kirjoitti muutama vuosi ennen kuolemaansa (tästäkin) ajasta profetian, joka löytyy Virsikirjastamme numerolla 590.
~ Tilaajille
Joensuussa pidettiin 7.9. juhlamessu ja juhlaseurat. Ennen sitä Joensuun Körttikodilla pidettiin 20-vuotissynttäriseurat 6.9. Seuroja ennen Körttiksellä oli avoimet ovet ja sitäkin avoimempaa keskustelua. Kakkukahveilla keskustelimme yhteyksistämme körttiläisyyteen, Joensuuhun ja Körttikotiin.
~ Tilaajille
On hyvin pimeää. Sanni ja Köppänen istuvat kivellä ja Sannia pelottaa. Jossain kiven lähellä on Sannin äidin ystävän mökki, jonka Sannin perhe on saanut lainata viikonlopuksi. Eilen illalla takkatulen lämmössä oli ollut mukavan tunnelmallista. Mutta nyt Sanni on pulassa.
~ Tilaajille, lisämateriaali on kaikille