Lähetystyö muuttuu

Vanha mustavalkoinen valokuva valkoisesta miehestä savannilla puun alla opettamassa pakanoille kristinuskoa. Jotakin sellaista nousee mieleen useimmilla suomalaisilla lähetystyöstä. Paljoa tästä ei kuitenkaan ole jäljellä lähetystyön arjessa. 1850-luvulla perustettu Suomen Lähetysseura on asettanut työnsä päätavoitteekseen “kokonaisvaltaisen muutoksen kohti kestäviä ja kaikille voimia yhteisöjä”. Tavoitteeseen pyritään tukemalla kirkkoja, syrjäytettyjä ryhmiä ja rauhanrakentamista eri puolilla maailmaa.
~ Vapaasti luettavissa ja kuunneltavissa

Seurapuhujana 75 vuotta

Olipa kerran teini Kaavin Maarianvaarasta, joka alkoi mietiskelemään seurapuheita työn lomassa. Tie toi maanviljelijän saarnalupatutkinnon kautta Herättäjä-Yhdistyksen palvelukseen. Maallikkosaarnaaja Toivo Tolppasen elämän annakkaan on piirtynyt värikäs matka.
~ Tilaajille

Liian kauhea risti

Jeesuksen teloituskuvasta on tullut kristinuskon tunnetuin symboli. Kirkkotaiteessa ristille on ripustettu vuosisatojen aikana monenlaisia kuvia ihmiseksi tulleesta Jumalasta. Kuvataiteilija ja pappi Ilkka Sariola tutkii ja maalaa krusifikseja, joista viimeisimmässä on rauhan teema.
~ Vapaasti luettavana ja kuunneltavana