
Kolumni
Marraskuu 2026
Viime aikoina on kehuttu poliitikkojen kanttia esimerkiksi Kelan etuuksiin, hyvinvointialueiden rahoitukseen ja muihin sosiaalipalveluihin kohdistuvien leikkausten puolustamisessa. Kuuluisaksi on tullut myös lausahdus siitä, ettei empatia kuulu politiikkaan.
Empatia, kyky asettua toisen ihmisen asemaan, on kuitenkin keskeinen piirre kypsää ihmisyyttä. Politiikassa tarvitaan empatiaa, jotta voi ymmärtää niiden ihmisten elämää, joita päätökset koskevat. Eikä siinä ripaus sympatiaakaan olisi pahaksi. Ihmisiä varten ja heitä edustamaan poliitikot on valittu.
Jos tarkastellaan pelkästään numeroita, ei leikkaaminen kansalaisjärjestöiltä, hyvinvointipalveluista ja vaikeaan tilanteeseen joutuneilta vaadi paljon kanttia – kuten ei ihmisten leimaaminen, vihan lietsonta tai muiden syyttelykään. Niiden taustalla voivat olla joukkopaine, välinpitämättömyys ja yksisilmäinen, minäkeskeinen ihmiskuva.
Samaa ruokkivat erityisesti somessa kukoistavat viharyhmät. Yhteisöllisyyden kokemusta ja voimaa voi saada myös kielteisestä ihmiskuvasta tai alistavasta auktoriteetista.
Kanttia vaatii asettua valtavirtaa vastaan ja avata suunsa. Kirkko on jo 1990-luvun lamasta lähtien puolustanut julkisuudessa niitä, joilla on vaikeaa, olipa sitten kyse Suomeen tulleista ihmisistä, työttömistä tai elämänsä kriisien keskellä elävistä. On kunnioitettavaa ja vaativaa puolustaa ihmistä ja ihmisyyttä juuri silloin kun se ei ole suosittua.
Kirkko on yksi kansalaisyhteiskuntamme vanhimmista ja pysyvimmistä osista. Sen toimintatavat ovat muuttuneet, mutta arvot ovat pysyneet samoina. Joskus kovuutta puolustellaan Overtonin ikkunalla, sillä, miten yhteiskunnassa hyväksyttävän ajattelun rajat muuttuvat ajassa. Nyt vain on tapana toimia näin. Ihmisyyttä, sivilisaatiota ja hyvää yhteiskuntaa ylläpitävät arvot ovat kuitenkin yhteneväisiä kautta historian – niin uskonnossa kuin filosofiassakin – niihin kuuluvat muun muassa kohtuullisuus, välittäminen sekä oikeudenmukaisuus. Kirkkokaan ei muuta lähimmäisenrakkautta lähimmäisenvihaksi, vaikka sellainen ajassa kukoistaisi. Leipäjonossa ei kysytä kuulutko kirkkoon, meidän joukkoomme tai mihin uskot. Ruokakassin saa, koska sille on tarve.
Leipäjonossa ei kysytä kuulutko kirkkoon tai mihin uskot.
Juuri silloin kun ajat ja arvot kovenevat tarvitaan hyviä yhteisöjä, joilla on tahtoa sekä uskallusta nousta puolustamaan oikeudenmukaisuutta, myötätuntoa, kohtuullisuutta ja ihmisyyttä. Siihen kuuluu myös elinkelpoisesta ja hyvästä ympäristöstä huolehtiminen. Meillä ihmisillä on tarve kuulua johonkin ja saada elämällemme merkitystä. Tulla nähdyksi ja kuulluksi, autetuksi ja auttaa – ehkäpä jopa hieman rakastetuiksi.
Hyvän yhteisöt kantavat erityisesti vaikeina aikoina ihmisiä, mutta myös toivoa ja yhteisiä ihmisyyden arvoja eteenpäin. Silloin niitä myös eniten tarvitaan. Kirkolla on todellista oikeaa kanttia.
Sirpa Pietikäinen
Kirjoittaja on Euroopan parlamentin jäsen (kok.).
.