Pääkirjoitus: Toivopuhe voi olla myös käsien pesua

Toivoa toivotaan apuun yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Pääministeri yrittää valaa toivoa kansalaisiin, jotta kuluttajien kukkaronnyörit aukeaisivat ja Suomen talouskasvuun saataisiin vauhtia. Nuorisoon yritetään valaa tulevaisuuden toivoa. Paremman maailman eteen kannattaa edelleen toimia, vaikka ilmastonmuutoksen hillitsemistoimet etenevät hitaasti, sodat jatkuvat, diktatuurit voivat hyvin ja monissa demokratioissakin kansanvallan peruspilareita horjutetaan.

Yhteiskunnallisessa toivopuheessa toivo liitetään usein tekemiseen ja toimijuuteen. Täytyy kuluttaa. Täytyy olla kuluttamatta. Täytyy tehdä viisaita kulutusvalintoja, vaikuttaa, äänestää, käydä mielenosoituksissa. Näistä kaikesta syntyy toivo.

Paremman maailman eteen täytyy toki toimia. Se on jokaisen velvollisuus. Mutta onko toivon liittäminen yksilön toimijuuteen kuitenkin silmänkääntötemppu, jolla vastuu saadaan siirrettyä pienelle ihmiselle sieltä, missä valta oikeasti on?

Toivo ei liity siihen, mitä me teemme tai tunnemme, vaan siihen mitä Jumala tekee.

Suurin osa maailman ihmisistä elää jollakin lailla epädemokraattisissa valtioissa. Diktatuurimaisesti johdetut megalomaaniset teknologiajätit määrittävät algoritmeillaan ihmisten käyttäytymistä. Jos tulevaisuus riippuu pienen yksilön valinnoista, nämä todelliset valtaa pitävät voivat levitellä käsiään ja todeta, että he vain toteuttavat sitä, mitä kuluttajat haluavat.

On täysin kohtuutonta sanoa esimerkiksi Kiinan tai Venäjän kaltaisten diktatuurien kansalaisille, että toivottomuutenne johtuu siitä, ettette yksilöinä ole tehneet riittävästi toivoa tuottavia tekoja. Varsinkin, kun nykyteknologia on mahdollistanut autoritaaristen valtioiden kansalaisiaan valvovan silmän tehokkuuden parantumisen.

Toivopuhe voi olla myös käsien pesua ja vastuun siirtämistä.

Tämän kesän herättäjäjuhlien tunnus on ”En lakkaa toivomasta”. Monenlaista ja monille sopivaa puhetta toivosta on varmasti luvassa seuroissa, konserteissa ja muissa herättäjäjuhlien tapahtumissa.

Perinteisessä kristillisessä opetuksessa toivo ei ole liittynyt siihen, mitä me teemme tai tunnemme, vaan siihen mitä Jumala tekee. Tällaista toivopuhetta on syytetty, ehkä ihan aiheellisestikin, maailman ongelmien pakenemisesta. Sen vahvuus on kuitenkin siinä, että se ottaa huomioon ihmisen, jolla ei ole valtaa, voimia ja kykyjä. Kristillinen sanoma on tarkoitettu sinne, missä ei voida tai kyetä toimimaan toivon eteen ja jopa sinne, missä on jo lakattu toivomasta.

Tervetuloa Ylivieskaan herättäjäjuhlille!

Kalle Hiltunen
päätoimittaja