Pääkirjoitus: Sota kauhea pauhaa

Joidenkin teorioiden mukaan ihmisen maailmankuvan muotoutumisen kannalta keskeisiä vuosia ovat nuoruuden ja varhaisen aikuisuuden vuodet.

Elin omaa nuoruuttani 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Kommunistiset diktatuurit olivat Euroopasta kaatuneet, kylmä sota oli päättynyt länsimaisen liberaalin demokratian voittoon. Historian piti olla loppu. Yleinen totuus tuntui olevan, että vain ne yhteiskunnat, jotka antavat vapauksia, voivat menestyä. Tyrannia, ihmisoikeuksien polkeminen ja sodalla uhkailu näytti menneen maailman säälittävältä toiminnalta, joka oli tuomittu epäonnistumaan.

Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin vapauden vääjäämättömän kasvun maailmankuvaansa omaksunut sukupolveni on saanut huomata, että vääjäämätön kehitys olikin utopiaa. Ihmisoikeuksia polkeva diktatuuri voi kasvaa maailmassa taloudelliseksi supervallaksi (Kiina). Euroopassa voidaan edelleen sotimalla yrittää laajentaa omaa valtaa (Georgian ja Ukrainan sodat). Länsimaissakin valtaan voidaan valita ihmisoikeuksien rajoittamista lupaileva, itsevaltiudella flirttaileva populisti (USA). Ihmisoikeuksien kannalta kyseenalaiset henkilömiinat tekevät paluuta, emmekä tätä nouse oikein vastustamaan, koska meitä pelottaa maailman tila. Asiat eivät ole menneet niin kuin nuoruuden innossa haaveiltiin.

On hyvä, että kirkollinen perintömme on kantanut mukanaan huokauksia ikuisuuteen.

Tänä vuonna 70 vuotta täyttänyt Jaakko Löytty teki nuoruuteni aikoina laulun Syntinenkin veisata saa (1996). Nykyään se on myös Siionin virsi (42). Tuossa laulussa Löytty näkee ihmisyyden raadollisimpiin syövereihin tarkemmin kuin ainakaan itse kykenin vapauden laajenemisesta innostuneessa nuoruudessani näkemään. Laulun toinen säkeistö alkaa:

Sota kauhea pauhaa, / laittaa lapsensa pakoon juoksemaan, / eikä sielujen rauhaa / ole maan päällä olemassakaan.

On hyvä, että kirkollinen perintömme, muun muassa Jaakko Löytty lauluja tehden, on myös optimismin aikoina kantanut mukanaan sanoitusta ihmisen ja maailman raadollisuudesta sekä huokauksia ikuisuuteen, missä kyyneleet pyyhitään pois. Tästä perinnöstä on usein löytynyt ainoa toivo lapsille, jotka raadollisuutemme on laittanut pakoon juoksemaan.

Paremman maailman eteen tulee tehdä töitä. Ei saa luovuttaa. Mutta samalla tulee pitää mielessä myös toivo Paremmasta maailmasta.

Kalle Hiltunen
päätoimittaja