Kolumni: Olen osa luontoa

Kohtasimme karhun kesäpaikkamme tuntumassa Kuhmossa viime kesänä. Tulimme puolisoni Irenen kanssa kyläreissulta iltahämärässä, kun aikuinen karhu oli mäen takana keskellä tietä. Sain pysäytettyä auton parinkymmenen metrin päähän. Karhu käännähti katsomaan tulijoita, nousi kahdelle jalalle ja etukäpälät pystyssä tarjosi meille ylävitosia kaksin tassuin. Totesi kuitenkin, että olkoon, ja tepasteli hetken kuluttua ojapusikkoon.

Se oli hieno luontokokemus! Autosta katsottuna ei mitenkään pelottava. Mesikämmentä ihaillessa kamera jäi taskuun. Naapurin emäntä videoi kuitenkin saman karhun läheisen peltoaukean reunalta seuraavana päivänä. Kuhmossa varsinkin metsissä liikkujat ovat havainneet jälkiä karhuista muutenkin.

Monilla meistä on ollut upeita luontokokemuksia mökkirannalla auringon laskiessa tai vaikkapa keväthangilla hiihdellessä. Syviin mietteisiin johdattaa myös kirkas tähtitaivas. Ihmisinä olemme pienen pieniä osasia suunnattoman suuressa linnunratojen ja tähtijärjestelmien avaruudessa. Minulle se on ollut koko olemukseni täyttävä panteistinen kokemus.

Jumala on kaikessa. Paavalin sanoin: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Mutta ajattelulle se ei riitä. Raamattu antaa lisää aineksia, jotta ymmärtäisimme enemmän.

Luonnontieteen rinnalla usko Jumalan huolenpitoon on toinen kurkistusaukko elämän todellisuuteen. Tarvitsen niitä molempia, vaikka en kykene yhdistämään niitä. Kuva on kiehtovin, kun kumpikin saa kertoa sanomaansa niiden omilla ehdoilla.

Luonto on minun kirkkoni, näin mielellään sanomme. Minulle ovat lisäksi tarpeen jumalanpalvelus ja Raamatun kertomukset oivaltaakseni enemmän ja nähdäkseni myös oman osani syvemmin.

Luonnontieteen rinnalla usko Jumalan huolenpitoon on toinen kurkistusaukko elämän todellisuuteen.

Olen kasvanut kainuulaisen luonnon keskellä. Mutta puiden halaajaksi minusta ei ole. Kauttaaltaan kaupunkilaistuneiden luontosuhteen kuvauksissa on minusta joskus keinotekoisia tai päälle liimattuja piirteitä. Voin sanoa kuten kirjailija Aulikki Oksanen: En osaa puhua luontosuhteesta, koska olen osa luontoa.

Esivanhemmilleni luonto oli ankara vastustaja. Siihen oppi suhtautumaan nöyryydellä ja kunnioituksella. Mutta korpiseudulla sitä vastaan piti myös taistella saavuttaakseen elämisen edellytykset.

Jos tänä päivänä hyödynnämme luontoa taistelijan asenteella, tulee pahaa jälkeä. Luonnon suojelemiseksi nykyajan tieto on välttämätöntä. Mutta lisäksi tarvitsen uskon, joka asettaa minut vastuuseen ja on voimanlähde toteuttaa sitä, mihin tieto velvoittaa.ia meille kaikille siihen.

Voitto Huotari
Kirjoittaja on Mikkelin hiippakunnan emerituspiispa.

.