Demokratia lupaa meille kyvyn muuttaa maailmaa

Historia ei palaa, ellemme palauta sitä itse. Demokratian historiaa tutkinut Timo Miettinen on kaivanut esiin demokratian hauraan ytimen.

Matkalla haastattelemaan historioitsija Timo Miettistä saan lähijunassa puhelimen näytölle viestin maailman rikkaimmalta ihmiseltä hänen omistamassaan sosiaalisen median palvelussa. Elon Musk kertoo nimityksestään Yhdysvaltojen tulevan presidentin perustaman uuden elimen johtajaksi. Tehokkuusosasto-nimisen elimen tarkoitukseksi on kerrottu hallinnon ja julkisten menojen karsiminen. Maailmaa tuntuu pyörittävän joukko miljardöörejä, joiden aikeet ja tavoitteet ovat arvaamattomia. Aivan kuin politiikka olisi päättynyt. Mietin paria sukupolvea ennen minua, ihmisiä, jotka uskoivat demokratiaan ja sen kasvuun. Ihmisiä, jotka eivät pitäneet yhteiskunnallisia muutoksia hallitsemattomina tai käsittämättöminä, vaan pyrkivät ymmärtämään aikaansa ja vaikuttamaan siihen. Mietin myös seuraavaa sukupolvea, jolle pitäisi pystyä kertomaan, miten asioihin voi vaikuttaa.

Demokratian suosio laskee. Demokraattiset instituutiot ovat epäluulon, mutta myös hyökkäysten kohteena. Samalla ilmassa on epäilyksiä sen suhteen, voiko demokratian keinoin ratkaista globaaleja ongelmia. Onko tullut aika hylätä ihanne kansan enemmistön tahdon toteutumisesta parlamentaarisin keinoin?

Uhattu kansanvalta

Viime vuosina demokratiaa on voinut joutua puolustamaan uudella tavalla keittiönpöytien ääressä, illanistujaisissa tai julkisuudessa. Jos äänestäjät valitsevat vaaleilla huonon vaihtoehdon, eikö lopputulos silloin ole yksinkertaisesti demokratian syytä? Voiko demokratiaa syyttää siitä, että populismi kasvaa? Onko demokratia osoittautunut huonoksi ideaksi? Eikö vähän näytäkin siltä, että 2030-luku aikoo toistaa 1930-lukua?

Yksi demokratian puolustajien selkeistä äänistä kuuluu tutkija Timo Miettiselle. Häntä on kuultu usein maailmanpolitiikan kommentaattorina mediassa. Hän on tarttunut julkisesti myös pelkoon historian toistumisesta: “…monet viime vuosien maailmanpolitiikan tapahtumista tuntuvat yllättävyydessäänkin vanhan toistolta. Aivan kuin historia muodostaisi ympyrän, joka heittää eteemme aina saman epätoivon ja onnettomuuden”, hän kirjoitti Helsingin Sanomissa lokakuussa 2024. Puheenvuorossaan hän toteaa, että menneisyyden haamut tuntuvat olevan läsnä demokratian kohtalosta käytävässä keskustelussa.

Avoimuus on demokratian ydin

Miettiseltä on ilmestynyt hiljattain massiivinen teos demokratian historiasta. Siinä hän esittää, että demokratiassa on oikeastaan kysymys tulevaisuuden avoimuudesta. Niissä historian vaiheissa, joissa demokratia on saanut tärkeimmät sykäyksensä, on murrettu käsitys historiasta ennalta määrättynä kulkuna, ja asetettu sen tilalle vapaus, kunkin hetken ainutlaatuisuus ja avoin tulevaisuus.

– Demokratia nojaa ajatukseen, jonka mukaan yhteiskunnalliset suhteet eivät ole kiveen hakattuja vaan muuttuvia. Politiikka ja lait ovat ihmisten tekemiä – ja ihmiset voivat niitä myös muuttaa, hän toteaa syysiltana helsinkiläisessä kahvilassa.

Miettiselle käsitys historiasta, jolla on oma vääjäämätön suuntansa, on demokratian vastainen.

– Tässä ajassa demokratialle ominaista avoimuutta haastavat ainakin kolme asiaa, hän listaa. -Liberaali ajatus historian lopusta, populistinen nostalgia sekä autoritaarisille hallinnoille ominainen tapa rakentaa historiaa uhrikertomuksena.

– Länsimaissa populistinen nostalgia nousee siitä, että talouden rakennemuutos on vienyt perinteisiä työpaikkoja ja kaivataan menetettyä talouskasvun aikaa. Suomessa vuoden 2011 “jytky” liittyi vahvasti EU-tukipakettien vastustamiseen. Tänä päivänä demokratiaa lähestytään usein instituutioiden murenemisen kautta. Itse katson tämän idean taakse: demokratian todellinen ydin on ajatuksessa tulevaisuuden avoimuudesta ja ennalta määrätyn historian rikkomisessa, hän sanoo.

Demokratian suuri lupaus liittyy siis tulevaisuuden avoimuuteen. Maailma ei ole valmis, vaan ihmisten on tartuttava toimeen. Kuulostaa vaativalta: hyvät asiat eivät tule sivusta seuraamalla eikä odottamalla parempia aikoja.

Miettisen mukaan demokratian ja autoritarismin ero ei ole niin ehdoton kuin usein ajatellaan. Enemmistön tahto vallan keskittämiseen autoritaariselle johtajalle, kuten Donald Trumpille tai Unkarin Viktor Orbánille on kuitenkin demokratian kannalta hankala kysymys.

– Osa liikkeistä, joita pidämme laitaoikeistona tai populismina, eivät kuitenkaan pidä demokratiaa vihollisenaan, vaan kumppanina. Ne syleilevät sellaisia asioita kuin suora osallisuus, nettiäänestykset, sananvapaus ja kansanvalta.

Monilla on arkikokemus, että tämä kyky hyväksyä eri tavoin ajattelevien olemassaolo on heikentynyt.

Demokratia ei ole luonnollista

Miettisen mukaan demokratia ei ole vain enemmistön valtaa. Kyse on myös kulttuurisesta ideasta, joka nojaa erimielisyyden hyväksymiseen.

– Demokratia tarkoittaa käytännön tasolla toimivia instituutioita, kuten parlamenttia ja tuomioistuinta. Demokratia on kamppailua, mutta se vaatii myös tasavertaisuuden idean ja julkisen keskustelun sellaisia periaatteita, että siihen voi mahdollisimman moni osallistua, hän sanoo.

Tasavertaisuus, vapaa sana, toisin ajattelevien kunnioittaminen tai avoin ilmapiiri eivät ole olosuhteita, jotka vallitsevat luonnostaan.

Miettisen mukaan yksi liberalismin saavutuksia liittyy tietynlaisen järkevän erimielisyyden sallimiseen. Juuri tämä piirre on uhattuna tämän päivän yhteiskunnassa. Monilla on arkikokemus, että tämä kyky hyväksyä eri tavoin ajattelevien olemassaolo on heikentynyt. On vaikeampi olla eri mieltä julkisesti. Ja jos on, kuplat eli heimoidentiteetit alkavat tulla siihen mukaan.

Identiteettipolitiikan aikana erimielisyyksistä ja mielipiteistä tulee helposti osa henkilöä. Käsitys lukitsee ihmisten identiteetin: demokratiaan kuuluva ajallinen kehitys ja ihmisen kasvun mahdollisuus jäävät syrjään.

Mitä voi oppia menneisyydeltä

Historioitsijoilla on tapana huomauttaa, että kaikki, mitä näemme ympärillämme ja mikä meitä huolestuttaa, on jo nähty, koettu ja tutkittu jossain muodossa. Miettinen ajattelee toisin.

– Historia voi myös opettaa, että poliittinen valta löytää aina uudet keinot oikeuttaa itsensä, hän sanoo.

Demokratian rapautuminen voi toteutua eri tavoin kuin esimerkiksi 1930-luvulla.

– Ongelmia eivät ole sananvapauden tai kansalaisyhteiskunnan tukahduttaminen ja sensuuri. Algorimit vääristävät tiedon tuotantoa ja sieltä, mistä ihmiset keräävät tietonsa, puuttuvat perinteiset portinvartijat, Miettinen sanoo.

Pohjois-Euroopan ulkopuolella demokratiaa uhkaa esimerkiksi itsenäisen oikeuslaitoksen kyseenalaistaminen ja korruptio. Sen sijaan Suomessa isompi ongelma on yhteiskunnallinen kuplautuminen.

– Meidän on syytä olla kriittisiä myös sen suhteen, millaisia paineita tuomioistuimiin kohdistuu.

Demokratia-analyyseissa voidaan nähdä isoja eroja lyhyenkin ajan sisällä.

– 2010-luvun alussa Euroopassa oltiin huolissaan asiantuntijavallan kasvusta ja vaadittiin suoraa demokratiaa. Nyt huoli on kulttuurisotien välistä. Brexitin jälkeen parlamentarismi alkoi näyttää hyvältäkin.

Miksi ja miten demokratiaa pitäisi puolustaa?

– Yksi peruste lähtee vapauden ideasta. Vapaus ei ole vain rajoitusten puuttumista, vaan myös positiivisia mahdollisuuksia. Vapaus edellyttää myös toisten ihmisten vapauden toteutumista. Demokratia on keino neuvotella tämän vapauden ehdoista. Tällaista järjestelmää ja kulttuuria voi jokainen puolustaa sekä äänestämällä että laittamalla itsensä alttiiksi keskusteluissa.

Timo Miettinen,
Demokratian aika.
Teos 2024.

Salla Ranta