Kolumni: Kirkon lapsi- ja perhetyön tulee olla kaikki mukaan ottava eikä ketään poissulkeva

Kolumni,
maaliskuu 2024

Kirkon tulevaisuuden ja kirkon jäsenmäärän kannalta perhe- ja lapsityö on yksi tärkeimmistä tehtävistä. Vain sitä kautta kirkkoon saadaan uusia jäseniä ja kastetut pysymään mukana. Kirkon on oltava ehdottomasti lapsi- ja perhemyönteinen ja seurakuntien paikkoja, joihin on helppo tulla myös niin sanottujen tapakristittyjen. Heidän elämässään uskonto ei ole julistamista tai julistautumista eikä pienempi vaan henkilökohtainen uskonkokemus.

Tässä työssä kirkon pitää olla kaikki mukaan ottava ja kaikki ryhmät huomioiva. Muuten kirkko näyttäytyy vanhanaikaisena ja poissulkevana, johon kukaan tavallinen ihminen ei halua tulla eikä kuulua.

Kirkon tulevaisuuden kannalta on ratkaisevaa se, miten se suhtautuu esimerkiksi sateenkaariperheisiin. Heidän tulee voida olla kirkon täysivaltaisia jäseniä, joita kunnioitetaan ja arvostetaan. Rakkaus on aina hienoa ja Jumalan lahja kaikille.

Sateenkaariperheiden lapset eivät saa tuntea itseään toisen luokan lapsiksi tai tuomituiksi. Yksi tapa osoittaa tämä olisi järjestää erikseen sateenkaari-iltoja perheille. Niissä iloittaisiin siitä, että nämä perheet kuuluvat kirkkoon. Tämä toteutuu tällä hetkellä joissain seurakunnissa, suurissa kaupungeissa varsinkin, mutta tämä on saatava toimimaan koko Suomessa.

Rakkaus on aina hienoa ja Jumalan lahja kaikille.

Kirkko ei saa olla tuomitseva missään eikä kenenkään puheissa. Tätä eivät nuoret hyväksy. On tehtävä selväksi, että seksuaalivähemmistöt ovat rakastettu ja tärkeä osa yhteisöämme. Kirkon on voimakkaasti tuomittava henkinen väkivalta, jota tehdään eheyttämistyössä, ja otettava etäisyys eheyttäviin järjestöihin.

Herättäjä-Yhdistys on tässä ollut erittäin hyvä toimija. Olenkin ilolla ystävilleni voinut kertoa, että kesällä herättäjäjuhlilla oli sateenkaariseurat, että niihin osallistui kaikenikäisiä juhlakävijöitä ja että se oli tärkeä osa koko herättäjäjuhlia. Hienoa, että olemme seksuaalivähemmistöt mukaan ottava liike. Pohjalaisittain sanottuna olkaamme ylpeitä tästä!

Kirkon, seurakuntien sekä pappien on otettava selkeä hyväksyvä kanta homoseksuaalisuuteen. Kieltäminen ja tuomitseminen ovat varma tapa karkottaa suurin osa nuoria kirkosta. Rippikouluihin osallistuu myös itse seksuaalivähemmistöön kuuluvia nuoria. Heidän tulee kyetä olemaan rippileirillä siten, että he eivät koe itseään syrjityksi tai tuomituksi vaan iloisesti ja kiitollisesti mukaan otetuiksi.

Olkaamme kirkko, joka on avoin kaikille ja jossa jokainen on arvostettu ja kunnioitettu.

Panu Laturi
Kirjoittaja on Soste-selvitysmies, joka toimi Vihreiden puoluesihteerinä 2007-2013.

.