Seurapuhujana 75 vuotta

Olipa kerran teini Kaavin Maarianvaarasta, joka alkoi mietiskelemään seurapuheita työn lomassa. Tie toi maanviljelijän saarnalupatutkinnon kautta Herättäjä-Yhdistyksen palvelukseen. Maallikkosaarnaaja Toivo Tolppasen elämän annakkaan on piirtynyt värikäs matka.

“Topin annakka” oli Herättäjän paikallisosaston nuoren sihteerin pelastus 2000-luvun alkuvuosina. Kun ynnäsin Nilsiän vuosikertomukseen väkimääriä, turvasin aina Toivo Tolppaseen. Puhelimeen vastasi ensin lempeä Katri-rouva, ja vaihdoimme kuulumiset. Sitten hän antoi luurin Toivolle, joka sanoi: “Vuan minäpä katon annakasta.”

Herättäjän matkasaarnaaja, maanviljelijä Toivo Tolppasen (91) annakassa on tätä nykyä aikaa. Tuvassa raksuttaa useampi kello ja sisään tulvii kevään valo. Istun kuulolle, kun hän johdattelee Kaavin Maarianvaaraan.

Välähdyksiä lapsuudesta

– Talvisodan syttymisen muistan tarkkaan, Tolppanen tarinoi. – Miehille tuli sotaanlähtömääräyksiä, ja ukille hevosenlähtömääräys.

– Sen talven työnsin lehmäkelkkaa ukin kanssa. Koulu alkoi vasta keväällä. Opettajat valmistivat äitienpäiväjuhlaan monen tunnin ohjelman. Siellä minulla oli ensimmäinen yksinlauluesitys: Miks leivo lennät Suomehen…

Ääni soi soreasti edelleen, ja koko laulu syvältä rinnasta.

Jännittikö pikku-Toivo? Ei kuulemma sillä keinoin. Mutta silloin jännitti, kun Ruunansuolla oltiin heinänteossa ja Toivo lähti äitinsä kanssa viemään miehille kahvia. Suolle päästyä nousi kova ukonilma. Väki meni niitynlaidan latoon sadetta pitämään.

– Yhen äkin putosi pallosalama laon kohalta pilvestä, mutta se jysähti viereiseen kallioon. Jokaisesta seinähirren välistä välähti valo, koko lato hyppäsi ilmassa. Miehet kaivautuivat heiniin. Elämän loppu oli lähellä, mutta ei ollut vielä meiän aika täynnä.

Sotien jälkeen saloilla kokoonnuttiin pyhäiltaisin koteihin veisailemaan.

– Ei ollut lupa lähteä iltamiin; menin joutessani veisuuiltoihin. Rippikoulun käytyä alkoi olla mielessä, että jotain voisi puhuakin. 16-vuotiaana aloin töissä mietiskellä aina seuraavan pyhän veisuuiltaa. Lopulta lähes joka talossa pidettiin iltoja, joissa luin ja puhuin.

Puheoppia Portaanpäässä ja sotaväessä

Opistovuosi Portaanpäässä tarjosi raamattutunteja, lisää puheoppia, seuroja ja kymmeniä tovereita. Joulukorttiyhteys säyneisläisen Riekkisen Katrin kanssa syveni ystävyydeksi.

– Katri oli harras kristitty. Opistoaika juurrutti häneen herännäisyyden ja Siionin virret. Seuroissa sitten nähtiin.

Sotaväki oli Tolppasen kolmas puhekoulu. Talvella 1953 hän piti komppaniassa pyynnöstä joka ilta hartauden, jossa veisattiin virsi ja luettiin Herran siunaus. Vääpeli toivoi hartauteen myös puheen. “Missä olette oppinut puhumaan? Se oli hyvä puhe. Jatkakaa sillä tavalla”, kuului palaute.

Armeijasta palannut Tolppanen aloitti työt kaivoksella, ja ensimmäisten tilipussien myötä hän saattoi kihlata Katrin. Pian he avioituivat. Jatkopesti vei Outokumpuun, jossa vilkas seuratoiminta kokosi nuoria perheitä yhteen. Kirkossa käytiin ja Tolppanen avusti kanttorinakin.

Raappamiehen tehtävä kuparikaivoksella oli rajumpi: tyhjentää porarin räjäyttämä kivikasa kuiluun ja vaunuihin alemmalla tasolla.

“[M]e olemme niitä, jotka kaipaamme isänmaata. Mitä pimeämpiä ja painavampia ovat meidän ikävämme, tuskamme ja kaipuumme, sitä elävämmin ja kirkkaampana ikävöimme sitä näkyä, jota kohti pyrimme.”

TOIVO TOLPPANEN NILSIÄN HERÄTTÄJÄJUHLILLA 2017

– Läksin eräänä lauantaina penkiltäni. Kun seuraava mies tuli jatkamaan, tunti sen jälkeen putosi metrinen raakkukivi hänen päälleen. Ei ollut taaskaan minun vuoroni. Jokunen kuolema siellä kävi aina.

Uudistushenkeä ja saarnalupa

Isän halvaannuttua Tolppaset tulivat apuun kotitilalle. Oman erillistalon kautta muutettiin Nilsiään, josta löytyi lasten koulumatkan varresta Kiikkuharjun tila. Tapio-pojan kasteseuroista alkanut elokuinen seuraperinne jatkui, ja nuoren perheen talo pullisteli vieraita ulos asti.

1960-luvun loppu oli herännäisyydessäkin kuohunnan aikaa. Kun Jaakko Haavion johtama virsiuudistus piti hyväksyttää paikallisosastoilla, lähetettiin Nilsiästä kokoukseen Tolppanen. Malmivaaran Siioneita kannattavat vanhat isännät uskoivat hänen puhuvan uudistusta vastaan, mutta toisin kävi.

– Kukaan kokouksessa ei vastustanut uuistusta. Oli monia virsiä, joita ei voinut enää veisata. Tiesin Nilsiän seuraväestä, että suurin osa kannatti Haaviota, Tolppanen perustelee.

Ensimmäisen herättäjäjuhlapuheensa Toivo piti Seinäjoella vuonna 1972. Hän sai useita kehotuksia saarnaluvan suorittamiseen.

– Niinhän minä antau’uin: Raamatun-tutkimusta 30 arkkia, sitten muut kirjalliset tutkinnot ja tentit. Kolmena talvena minä sen tein, töitten ohessa.

Suorituksen myötä aukesi työura Herättäjä-Yhdistyksessä. Ensimmäinen kirkkosaarna kajahti Detroitissa, jonne hän matkasi seurapuhuja Eemil Korkalaisen kanssa. Syksyllä 1984 Toivo alkoi kiertää Suomen kirkkoja. Kaikki hiippakunnat tuli kierrettyä Porvoota lukuun ottamatta.

Seurat sydämessä

Puhujan taitoja kysyttiin vielä seurakunnan luottamustehtävissä sekä herastuomarina käräjäoikeudessa. Seurallisena luonteena Tolppanen nautti myös harrastajateatteritoiminnasta.

Katri menehtyi yhdeksän vuotta sitten. Leskimies on saanut jälkipolvelta hyvää hoitoa. Viimeksi hän puhui syksyllä Outi ja Hannu Väätäisen seuroissa Hevosahossa, jossa hän seuloi inhimillisen armonajan reunoja. Seuraväki sykki yhtenä sydämenä myötä.

Kuten silloinkin, Toivo haluaa veisata Siionin virren 1: “Luotamme lupaukseen ja armoon valtavaan, kätesi johdatukseen me jäämme kulkemaan.”

Toivo huokuu yhä hyväksyvää lämpöä. Sellaista löytyy ihmiseltä, joka on työkseen rakastanut joukkoon.

Maria Korkalainen