Lisää rohkeutta ja rakkautta

Samuli Niiles, 30, on kokenut tulleensa rakastetuksi herännäisyyteen. Tätä henkeä hän toivoo kaikkialle enenevässä määrin.

Mutkan jälkeen näkyy valoisalla mäellä vaaleansininen omakotitalo. Ollaan Jalasjärvellä, Etelä-Pohjanmaan kynnyksellä, nykyisessä Kurikassa.

Samuli Niiles avaa oven ja puoliso Mika tulee myös tervehtimään. Sijaislapset ovat päiväkodissa ja perheen koirat Aino ja Reino torkkuvat kodinhoitohuoneessa. Kaikkialla tuntuu levollinen kodin rauha.

Niiles toimii Parkanon seurakunnan kanttorina. Hän on tehnyt paljon kanttorin sijaisuuksia eri puolilla Suomea, tänä keväänä esimerkiksi Kankaanpään seurakuntaan kuuluvassa Karvian seurakuntapiirissä.

– Lempimusiikkiani on kuorolaulu, ja autossa tykkään kuunnella Siionin virsiä, hän kertoo musiikkimaustaan.

Kaikille tilaa riittää

Kirkkomusiikki veti häntä puoleensa jo lapsena. 3-vuotiaana naskalina hän pääsi mummonsa mukana Uuraisten seurakunnan kirkkokuoron harjoituksiin.

– Joskus mummo oli yrittänyt lähteä minulta salaa, mutta minäpä olin päässyt niistä aikeista selville!

Niilestä kiinnostivat myös urut, ja haaveissa oli kanttorin ammatti. Niinpä Uuraisten kanttori alkoi antaa hänelle, 10-vuotiaalle lapselle, urkutunteja.

– Pian aloin sijaistaa kanttoria, ja sillä tiellä olen edelleen. Olen hyvin kiitollinen mummolle ja kanttorille, että he antoivat lapselle tilaa ja mahdollisuuden, Niiles toteaa.

– Lapsi on itsessään arvokas. Haluan toteuttaa työssäni samaa mallia, jota olen saanut itse kokea. Lapset saavat tulla ja olla.

Ensimmäisen kuoronsa Niiles perusti 14-vuotiaana. Siihen kutsuttiin kaikki, jotka kokivat oman äänialansa iän myötä kaventuneen.

Tehdessään 17-vuotiaana kanttorin töitä Pohjois-Karjalassa, Rääkkylän seurakunnassa, hän johti ensimmäisen kerran kirkkokuoroa.

– Hain Rääkkylässä ollessani Sibelius-Akatemiaan ja pääsin, mutta en malttanut jättää kanttorin töitä. Ei se toki fiksua ollut, mutta ehkä tulevaisuudessa voin vielä opiskella.

Haluan pitää lapsista huolta

Vaikka kanttorin työ on Niilekselle unelmien täyttymys, hän laittaa ammattinsa edelle sijaislapset ja sijaisvanhemmuuden.

– Haluan olla mahdollisimman hyvä vanhempi lapsille. Se on nyt minun ensisijainen tehtäväni, vaikka kanttorin työ onkin tärkeä osa elämääni.

Ensimmäiset sijaislapset tulivat heille reilu neljä vuotta sitten. Sen jälkeen osa on jo palannut koteihinsa ja uusia on tullut. Tällä hetkellä heillä on kolme lasta.

Pienten lasten kanssa arki on välillä melkoista taiteilua, mutta myös hyvin antoisaa.

– Elämä sujuu mukavasti. Lapset, heidän ilonsa ja aitoutensa saavat minutkin iloiseksi, Niiles kertoo.

Toisinaan hän ottaa vanhempia lapsia mukaan työtehtäviinsä.

– Koskuen kirkkokuoron harjoituksissa lapset ovat olleet usein mukana. Jos niin ei olekaan, kuorolaiset ovat pettyneitä. Parkanossa lapset ovat osallistuneet seurakunnan musiikkikasvatuksen musapyhikseen sillä aikaa, kun olen vetänyt kuoroharjoituksia.

Karavaanariharrastus mahdollistaa perheen yhteiset reissut ja ystävien tapaamiset ympäri Suomea. Niileksen lapsuudenkodin järvimaisemissa perhe viihtyy myös mainiosti.

Sijaisvanhemmaksi ryhtyminen on pitkä prosessi, jonka aikana haastetaan tarkkaan miettimään, onko sijaisvanhemmuus sitä, mitä haluaa. Hetken mielijohteesta sijaisvanhemmaksi ei voi ryhtyä.

Poissulkevaa kohtelua

– Jännitimme aluksi, hyväksytäänkö meidät miesparina kurssille, mutta se ei ollut este. Kurssin jälkeen odotimme ensimmäisiä sijaislapsiamme yhdeksän kuukautta, Niiles muistelee.

Seurakunnissa häntä ei ole sen sijaan aina hyväksytty.

– Eräässä seurakunnassa pappi nimesi saarnassaan syntejä, joista yksi oli ”vääränlainen” seksuaalinen suuntautuminen. Tulin siitä hyvin surulliseksi. Kirkonpenkissä ei kenenkään pitäisi tuntea itseään vääränlaiseksi ja siksi kelpaamattomaksi, Samuli Niiles sanoo.

Kirkonpenkissä ei kenenkään pitäisi tuntea itseään vääränlaiseksi ja siksi kelpaamattomaksi.

On ahdistavaa olla syrjitty, koko ajan varuillaan ja pelätä toisten tuomiota.

Eräs esimies moitti häntä sanoen: ”Olisit heti kertonut, että elät yhdessä miehen kanssa.”

– Yksin en jaksaisi, mutta olen saanut paljon tukea ja myötätuntoa seurakuntalaisilta ja ystäviltäni.

Perhe viihtyy hyvin Jalasjärvellä. Viime seurakuntavaaleissa 2022 Niiles valittiin uudelleen Kurikan seurakunnan luottamushenkilöksi ennätyssuurella äänimäärällä, hän oli vaalien ääniharava.

Parkanon seurakunnan kanttorin tehtävän hän on kokenut etuoikeutena.

– Saan olla siellä oma itseni. Minun ei tarvitse jännittää tilanteita eikä peittää itseäni.

Olin tietämättäni körttiläinen

Samuli Niiles on innoissaan Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyön sloganista ”Sinä riität, sinä kelpaat, sinä et ole yksin.”

– Iloitsen herännäisyyden avaran armon hengestä. Siellä saa olla turvallisella mielellä, ei tarvitse pelätä, että sinut tuomitaan. Tuntuu hyvin armolliselta, että kelpaan tällaisena joukkoon mukaan.

Silloin, kun seurakunnassa ei ole tullut kokonaisena hyväksytyksi, Niiles on kokenut herännäisyyden myös hyvänä vaihtoehtona.

– Herännäisyyteen mahtuvat ihan kaikki. Jokainen on tervetullut, hän vakuuttaa.

Tuntuu hienolta, että herännäisyydessä seurapuhuja voi olla kuka vaan.

Miten Niiles löysi herännäisyyden?

– Täysin yllättäen! Se tapahtui Joensuun Körttikodin seuroissa, jonne ystäväni oli minut houkutellut. Olin silloin 18-vuotias ja Rääkkylän seurakunnan vt. kanttori.

Hän ymmärsi heti ensimmäisestä virrestä löytäneensä kotiin.

– Uuraisten kirkkokuorossa laulamani virret olivatkin Siionin virsiä! Niistä olin tykännyt jo lapsena, ja nyt sain virsille selityksen: herännäisyys.

Hän muistelee, miten seuroissa veisattu Nyt, tuhlaajapoika, jo nouse ja käy (SV 112) tuli hänelle entistä tärkeämmäksi.

– Kun virren säkeistöjen lopussa toistetaan lausetta ”Jeesus vaivaiset syntiset korjaa”, koin mahtavan oivalluksen ja totesin vain, että niinpä!

Ensimmäinen käynti seuroissa ei jäänyt viimeiseksi. Niiles järjesti seuroja myös kodissaan Rääkkylässä, ja ystävän kanssa he ryhtyivät käymään Herännäisnuorten kuoron harjoituksissa Helsingissä.

Haapajärven herättäjäjuhlilla 2013 kuorolla oli konsertti, ja siitä alkoivat hänen herättäjäjuhlamatkansa. Herättäjäjuhlilla hän on usein istunut lempipaikassaan kuorokatoksessa virsiä aloittamassa.

Herännäisyyttä ei tarvitse hävetä

Niiles on kokenut olleensa körttiläinen tietämättään sitä itse. Hän arvelee sellaisia ihmisiä olevan paljon, jotka kaipaavat armollista sanomaa ja yhteyttä.

– Herännäisyydessä on termi ”joukkoon rakastaminen”, jonka olen itse kokenut. Sitä rakastamista tarvitaan vaan lisää!

Niileksen mukaan monilla on herännäisyydestä täysin väärä käsitys. Herätysliikkeet saatetaan ihmisten ajatuksissa myös niputtaa yhteen.

– On hyvin tärkeää, että herännäisyydestä puhutaan ja sitä pidetään avoimesti esillä. Herännäisyyttä ei tarvitse hävetä. Haluan täällä Jalasjärvellä näyttää esimerkkiä, että me miesparina kuulumme herännäisyyteen ja käymme seuroissa.

Iso merkitys on myös sillä, missä tilaisuudet ja tapahtumat järjestetään. Niiles kertoo, että Jalasjärvellä seurakuntatalon kynnys on monelle liian korkea, mutta ihmiset tulevat mielellään kotiseuroihin ja erityisiin kohteisiin, kuten Pirunpesän nähtävyyspaikalle.

Kannattaa kokeilla uusia tapoja

Samuli Niiles puhuu Seinäjoen herättäjäjuhlilla lauantain aamuseuroissa. Tehtävä tuntuu hänestä suurelta, ja hän kokeekin olevansa pienellä paikalla.

– Olin yllättynyt, että minua pyydettiin. Ihmeellistä, että tällainenkin ihminen kelpaa. Samalla tuntuu hienolta, että herännäisyydessä seurapuhuja voi olla kuka vaan.

Hän on huolissaan seuraväen vähenemisestä.

– Missä ovat nuoret ja nuoret aikuiset? Jalasjärvellä esimerkiksi omaa ikäluokkaani ei näy seuroissa. On tehtävä kovasti työtä, että saamme uudet sukupolvet mukaan seuratoimintaan.

Niiles toivookin herännäisyyteen uusia tuulia.

– Nyt tarvitaan rohkeutta ja valmiutta toimia eri tavalla. Kapakkaveisuut on yksi hyvä toimintamuoto. Kannattaa kokeilla erilaisia tapoja, etsiä rennompia juttuja ja lisätä avointa keskustelua, Samuli Niiles kannustaa.

Johanna Sointula