Kolumni: Ilman kulttuuria en olisi selvinnyt

Olen kirjoittanut kymmeniä kolumneja. Tämä on varmasti niistä vaikein, koska juuri kirjoituspäivänä tulee kuluneeksi kolme vuotta erittäin pahasta satunnaisen ohikulkijan iskusta päähäni Brysselissä. Olen tämän jälkeen viettänyt yli vuoden sairaalassa, vuoden palvelutalo Merenpisarassa ja nyt maaliskuussa pystyin palaamaan kotiini.

Musiikki on ollut yksi niistä asioista, joka on antanut minulle voimia selviytyä. Olen aina kuunnellut paljon musiikkia ja käynyt festareilla. Palvelutalossa näin, että asukkaista ne, jotka käyttivät kulttuuripalveluita ja kävivät kulttuuritapahtumissa voivat selkeästi paremmin kuin ne, joiden kulttuuriin kuului joka-aamuinen Emmerdale ja iltapäivällä edellisen päivän jakson uusinta.

Musiikin merkitystä kuvaa hyvin ystäväni Tanja Konttisen tekemä Facebook-päivitys onnettomuuteni kaksivuotispäivänä: ”Tasan kaksi vuotta sitten oltiin porukalla melkoisen sekavissa fiiliksissä Brysselissä, kun Panu oli hävinnyt. Juostiin poliisilla, ravintoloissa ja kaduilla etsimässä. Edellisenä päivänä oltiin kuunneltu mm. Kolmatta Naista, jota piti mennä yhdessä katsomaan seuraavalla viikolla Tavastialle. Onneksi Panu löytyi lopulta sairaalasta, mutta Kolmas Nainen jäi kyllä silloin meiltä muilta menemättä. Tänään piti mennä vuosipäivän kunniaksi katsomaan bändiä Panun ja Rosan kaa Tavastialle, ja varmaan vähän liikuttumaankin yhteisistä Bryssel-muistoista, mutta korona iski väliin, ja keikka peruuntui.”

Musiikin keskeinen rooli onkin tuoda vahvoja tunteita.

Musiikki kannusti minua myös sairaalassa. Kun kävin laverilla sairaanhoitajien avustamana suihkussa, laitoin soimaan Suihkumusiikkia-soittolistan. Se koostui lukioaikani musiikista, toi mieleeni hyviä muistoja ja auttoi pitämään pääni voimissaan.  

Musiikin keskeinen rooli onkin tuoda vahvoja tunteita. Siksi musiikin roolia kirkon järjestämissä tilaisuuksissa tulee pitää korkealla. Keskeistä on löytää musiikki yleisön mukaisesti ja olla avoin. Paras kaverini on körttiläinen, ja hän soittaa metallibändissä. Uskon, että tämä on monille ystävilleni antanut körttiläisyydestä suvaitsevan ja avoimen kuvan. Juuri sen, mihin koko kirkon tulisi pyrkiä.

Samalla keskeinen asia on se, että kirkon pitää mennä sinne, missä ihmiset ovat, eikä vain odottaa että ihmiset tulevat kirkon tiloihin ja tapahtumiin. Kun nyt asun Töölöntorin laidalla ja käyn joka aamu torilla aamukahvilla, olen tutustunut kymmeniin uusiin ihmisiin. Olenkin ihmetellyt, miksi papit ja kirkkoherrat eivät hengaile torilla ihan tavallisina ihmisinä. Tätä kautta kirkko tulisi lähemmäs alueen asukkaita.

Panu Laturi

Kirjoittaja on Soste selvitysmies,
Vihreiden puoluesihteeri 2007–2013.

.