Pääkirjoitus: Kuolevan lähellä

Pääkirjoitus,
marraskuu 2021

Kuva: Jarmo Vainionpää

Tuomiosunnuntain evankeliumitekstissä Ihmisen Poika toteaa vanhurskaille: ”Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa.” (Matt. 25:36) Kristillisissä pyhimyslegendoissa puolestaan ovat tuttuja kertomukset ihmisistä, jotka ruton ja muiden kulkutautien riehuessa omaa henkeään uhmaten huolehtivat sairaista ja kuolevista. Kristilliseen identiteettiin on kautta aikain kuulunut kuolevien ja sairaiden luona käyminen. Se on luovuttamaton osa kristinuskon perintöä.

Kuolevan luona oleminen ei ole vain kristillinen ilmiö. On yleisinhimillinen halu tavata kuoleman lähellä vielä läheisensä. Myös jälkeen jäävät haluavat jättää vielä jäähyväiset.

Korona-aika on opettanut meidät eristäytymään toisista. Ymmärrys kulkutautien leviämisestä on toki merkittävästi parantunut keskiajasta. Nykyään tiedämme, että myös oireettomat taudinkantajat levittävät tauteja, ja että sosiaalisten kontaktien vähentäminen on tehokas keino vaarallisen kulkutaudin hillitsemisessä.

Kristilliseen identiteettiin on kautta aikain kuulunut kuolevien ja sairaiden luona käyminen.

Siitä huolimatta on hämmästyttävää, miten vähän yhteiskunnassamme on korona-aikana keskusteltu siitä, miten varmistamme, että kulkutaudinkin oloissa kuoleva saa olla läheistensä lähellä. Tärkeämpiä ihmisoikeuksia ovat tuntuneet olevan oikeus olla ottamatta rokotetta ja oikeus käydä nuuskanhakureissulla Haaparannassa.

Asia ei sinällään ole helppo eikä yksinkertaisesti ratkaistavissa. Vaarallinen kulkutauti vaatii
tietyissä oloissa tiukkaa eristämistä. Olemme myös haukkana klikkiotsikon perässä, jos kulkutautieristys pettää palvelutalon dementiaosastolla. Mutta kuinka moni elämän viime metreillä oleva haluaa varmistaa hiukan pidemmän elämän, jos sen hintana
on se, ettei läheisiä saa tavata?

Me olemme korona-aaltojen huipullakin pitäneet kiinni tietyistä ihmisoikeuksista, vaikka oikeudesta kiinni pitäminen on aiheuttanut lisää tartuntoja ja sitä kautta kuolemia. Tällaisia oikeuksia on ollut esimerkiksi oikeus kieltäytyä rokotteesta. Sairaan ja kuolemaa lähellä olevan oikeus nähdä läheisiään saisi olla samanlainen oikeus. Samalla pitää luonnollisesti tehdä kaikkensa, että tämä oikeus mahdollisimman vähän levittäisi kulkutautia.

Malleja tämän oikeuden toteutumiseen voisi kehittää nyt, ennen kuin seuraava kulkutauti erottaa meidät taas toisistamme.

Kalle Hiltunen

Ps. Tämän pyhäinpäivän alla ilmestyvän Hengen useammassa jutuissa käsitellään surua ja kuolemaa. Antoisia hetkiä lehden parissa ja hyvää joulun odotusta kaikille lukijoille, kun siihen aikaan asti päästään.