Kolumni: Tapahtui synnintunto

Syyskuun lopussa maapallon ja kaiken elollisen tuhoutumisesta huolestuneet
nuoret panivat taas Suomen sekaisin. Ties kuinka monetta kertaa.

Tällä kertaa Elokapina istahti alas Mannerheimintiellä. Hyvinvointivaltiossa nousee pääuutiseksi, kun menee ja hyvän asian puolesta tukkii kadunpätkän.

Jotenkin tämä Elokapina vaan näyttää koskettavan syvältä niitäkin ihmisiä, joiden arkielämä ja seurapolut eivät Mannerheimintien ruuhkista yleensä kärsi.

Puheet kovenivat nopeasti. Taakse jäivät niin pidäkkeet kuin suhteellisuudentajukin, kun poliisia vaadittiin taas kaasuttamaan paikallaan istuen
riehuvia hippejä naamaan ja autoilijoita kaasuttamaan heidän ylitseen.

Muutamassa päivässä lapsellisista nuorista tuli yhteiskuntarauhaa ja koko läntistä elämänmuotoamme uhkaavia terroristeja.

Mitä ihmettä tapahtui?

Tapahtui synnintunto. Me tajusimme, ihan kollektiivisesti ja koko Suomi, että oikeassahan nämä
nuoret ovat. Jos Elokapinan nuoret eivät huutaisi, kivet huutaisivat.

Kun nuoria ei voi itse asiasta tuomita, tuomittiin kansalaistottelemattomuus eli luvaton istuminen autotiellä. Se sai minut muistelemaan sukuni ensimmäistä rikoksesta tuomittua.

Jos Elokapinan nuoret eivät huutaisi, kivet huutaisivat.

Vuonna 1832 tuomittiin Tapanilan talon isäntä Paavo Tapaninen käräjillä 96 ruplan sakkoihin.

Eräänlaisesta kansalaistottelemattomuudesta siinäkin oli kyse. Oikeastaan se tuomio oli toisen
Paavon syytä.

Ruotsin kuningas oli sata vuotta aikaisemmin säätänyt konventikkeliplakaatin, eli kieltänyt pitämästä seuroja, koska omaehtoinen ja säännöistä vapaa kristillisyys uhkasi pappien arvovaltaa.

Kuninkaan vallasta Suomi oli sen jälkeen jo siirtynyt keisarin vallan alle, mutta uskonasioissa
pappisvaltaa yhä suojeltiin. Sen vuoksi Tapanilan talon isäntäkin käräjille joutui.

Nurmeksessa oli pidetty seurat, ja Paavo Ruotsalaista oli tultu kuuntelemaan kauempaakin. Koska seuravieraita oli paljon, heitä majoitettiin myös Tapanilassa.

Tässä ei ollut mitään lainvastaista, mutta joku oli kielinyt vallesmannille, että seurapuheista liikuttunut väki oli ennen nukkumaanmenoa veisannut vielä Tapanilassakin.

Käräjillä Paavo Tapaninen puolustautui sillä, ettei olisi edes halutessaan kyennyt estämään veisaamista. Ja jos seuraväki ei olisi veisannut, kivet olisivat. Sen toisen talon isäntä sen sijaan selvisi talossaan pidetyistä seuroista ilman tuomiota, koska oli viisaasti itse ollut seurojen aikaan kalassa.

Elokapinaa on helppo paheksua, niin kuin oli aikoinaan helppo paheksua luvatonta veisaamista
ja seurapuheitakin. Ilman kapinointia ei maailmassa kuitenkaan mikään muutu paremmaksi.

Samuli Suonpää

Kirjoittaja on toimittaja, jonka mielestä uskonto on aivan liian tärkeä asia jätettäväksi pappien käsiin

Antti Heikkinen