Pääkirjoitus: Kapulanvaihdon ja kiitoksen aika

Pääkirjoitus,
syyskuu 2021

Kuva: Antti Rintala

Viestikapuloiden vaihdon aika lehdessämme on nyt koettanut. Toimitussihteeri ja päätoimittaja vaihtuvat lähes samaan aikaan. Lehden sisältöjen ideoinnissa, kokoamisessa ja toimittamisessa toimitussihteerin rooli on ollut aivan keskeistä. Tätä tehtävää ansiokkaasti koko 2000-luvun on hoitanut Johanna Sointula. Lämpimät kiitokset omasta ja kaikkien lukijoiden puolesta Johannalle hänen siirtyessään kohti eläkepäiviä.

Päätoimittajan roolissa kirjoitan pääkirjoitusta nyt viimeistä kertaa. Viestikapula siirtyy lokakuun alusta Kalle Hiltuselle, joka aloittaa silloin sekä lehden päätoimittajana että Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtajana. Voimia, viisautta ja hyvän Jumalan runsasta siunausta Kallelle mielenkiintoiseen, mutta sangen vaativaan tehtävään.

Lämmin kiitos kaikille lehtemme tilaajille ja lukijoille yhteisestä matkasta. Ilman teitä tilaajia ja lukijoita ei tätä lehteä kannattaisi julkaista. Lehtemme taival alkoi jo vuonna 1888 nimellä Hengellinen Kuukauslehti. Lehti on toiminut myös viestikapulana sukupolvelta toiselle. Pyrkinyt välittämään ja rakentamaan osaltaan sitä, mitä tarvitaan kristityn identiteetin rakennuspuiksi.

Millainen tämä aika ja matka sitten on ollut viimeisen parikymmen vuoden aikana? Ainakin se on ollut monien muutosten aikaa. Yhteiskuntamme on muuttunut monikulttuurisemmaksi. Ehkäpä myös hieman avarammaksi ja tasa-arvoisemmaksi. Muutokset synnyttävät myös kitkaa, kun vanha ja uusi hakevat paikkaansa yrittäen elää rinnakkain. Sosiaalisen median kasvu ja merkitys on huikea. Kaikenlainen tieto, todet ja valheet, liikkuvat vikkelään ja niillä liikutetaan meitä.

Kirkko on tämän lehden tekijöille ollut rakas alusta lähtien. Kirkosta ja sen asioista on haluttu puhua ja kirjoittaa parhain päin aikana, jolloin osa pettyy sen muutosten hitauteen ja toiset pettyvät muutosten nopeuteen. Herännäisyyden hengessä olemme halunneet puolustaa arkaa ja ikävöivää uskoa. Vaikka erilaiset mielipiteet erottavat ja jakavat, olennaista olisi edelleen etsiä sitkeästi sitä, mikä voisi yhdistää eri tavoin ajattelevia. Silloin voi yhtyä virren ajatukseen, joka viittaa Kristukseen: siihen runkoon minut liitä.

Mikä sitten ei ole muuttunut? Ihmisen peruskysymykset elämän mielestä ja tarkoituksesta pysyvät, vaikka sanoitukset, sanoittajat ja sukupolvet vaihtuvat. Toinen muuttumaton on Jumalan armo, joka pysyy, vaikka vuoret väistyisivät ja kukkulat horjuisivat. Siinä on heikon turva sukupolvelta toiselle.

Kiitos kaikesta!

Simo Juntunen