Hengellinen ja maallinen

Pääkirjoitus,
maaliskuu 2021

Kuva: Antti Rintala

Aika ajoin keskusteluihin nousee huoli hengellisen ja maallisen sotkeutumisesta. Puhutaan uskonnon politisoitumista ja politiikan uskonnollistumista. Huolen esitti viime joulun tienoilla Helsingin piispa Teemu Laajasalo, joka varoitti nimeltä mainiten kirkon herätysliikkeistä yllättäen herännäisyyttä tästä vaarasta.

Milloin uskonnon ja politiikan sotkeentumisesta kannattaisi sitten olla oikeasti huolissaan? Asiat on sotkettu viimeistään silloin, kun ihmisten erilaiset ryhmät alkavat demonisoida toisiaan Jumalan nimissä. Demonisointi eli joidenkin näkeminen pahan ja paholaisen kätyreinä saattaa antaa pahimmillaan luvan toisten tuhoamiseen. Kammottavia esimerkkejä löytyy historiasta.

Ajatus Jumalan kahdesta hallintavallasta eli regimentista on vaikuttanut luterilaisessa kirkossa vaihtelevalla menestyksellä. Hengellinen ja maallinen halutaan sen mukaan pitää erillään, mutta ei toisilleen vastakkaisina. Molemmat ovat Jumalan käsissä. Ihmiset elävät ja toimivat niiden vaikutuspiireissä. Taivaan ja maan kansalaisina.

Herran huoneessa ja kunnanvaltuuston istuntosalissa ollaan siis eri tarkoituksissa. Alttarin äärellä Pyhän edessä rukoillaan, veisataan, saarnataan synnistä ja armosta, tunnetaan haavoja ja tunteita. Se on uskonnon ja hartauden harjoittamista. Valtuustoissa tehdään politiikka eli hoidetaan yhteisiä asioita. Perusteita siellä esitetään järkisyillä erilaisille ratkaisuille. Joskus aiemmin politiikkaa tehtiin enemmän myös aatteellisilla perusteilla. Tunteet ja järki ovat molemmat Jumalan lahjoja, ja niiden käyttöön kannustetaan.

Tarkan rajan sijaan hengellisen ja maallinen limittyvät elämässä. Tämä näkyy tällä hetkellä vaikkapa kirkossa käytävässä keskustelussa avioliitosta. Yhteiskunta säätää ja kirkko siunaa. Mutta näin suoraviivaisesti eivät asiat ole sujuneet. Kirkossa on tarpeita määrittää omat avioliittokäsityksensä.  

Kristittyjä ei ole kutsuttu yhteiskunnassa passiivisiksi sivustaseuraajiksi. Päinvastoin. Yhteistä vastuuta kannetaan. Ääntä saa ja pitää käyttää erityisesti niiden puolesta, jotka ovat joutuneet heikoille. Ennen pääsiäistä vietettävä Marian ilmestyspäivän kiitosvirsi Luukkaan evankeliumissa rohkaisee siihen: ”Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja, hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin, mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois”.

Simo Juntunen