Lahden herättäjäjuhlien lauantain iltaseurat 7.7.2007
Heikki Karasti
Ensi sunnuntain evankeliumissa Pietari tulee lähelle Jumalaa. Hän tulee Kristuksen luokse ja sanoo: Mene pois Herrani, minä olen syntinen mies.
Nuoret, jotka ovat olleet aktiivisesti mukana Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan herännäishenkisessä nuorisotyössä, ja lähteneet lukemaan teologiaa, ovat kertoneet yhtäpitävästi: ”Kun käytännön harjoituksissa pidin saarnan, tuli kiitosta, mutta sanottiin, että sinulla on liian pessimistinen ihmiskuva.”
Isät ovat meille tätä samaa opettaneet. Mitä lähempänä Jumalaa, sitä syntisemmältä tuntuu. Ja niin pitää ollakin. Tuo oppi vain ei vetoa ihmisiin. Ei tänään, mutta ei milloinkaan ennenkään. Ihminen on huono, se ei ole miellyttävä totuus. Mutta tuon asian myöntäminen on hyvän elämän ensimmäinen ehto.
Jokaisella ihmisellä on tarve olla hyvä. Parempi kuin muuta. Jokainen haluaa olla toista parempi. Ja syyksi tässä riittää mikä tahansa.
Uskovainen ylpeilee uskollaan,
Jumalaton jumalattomuudellaan.
Rikas rikkaudellaan, köyhä köyhyydellään.
Saita saituudellaan, antelias anteliaisuudellaan.
Raitis raittiudellaan, juoppo juoppoudellaan.
Siveä siveydellään, seksihurjastelija holtittomalla seksielämällään.
Kaikilla on tarve tuntea olevansa muita parempi, ja muita arvokkaampi.
Huono, syntinen, sitä minä en totisesti ole.
Toisen maailmansodan jälkeen Auschwitzin keskitysleirille kokoontui joukko tiedemiehiä, filosofeja ja kirjailijoita pohtimaan, miten tällaiset kauheudet voitaisiin estää. Miljoonia juutalaisia, mustalaisia, homoja, mielisairaita, vammaisia, kommunisteja, kristittyjä ja muita toisin ajattelijoita oli järjestelmällisesti tapettu. Näin ei saa tapahtua enää. Miten se olisi estettävissä?
Ensiksi he pohtivat, voisiko tällaista tapahtua muualla kuin Saksassa. Olivatko saksalaiset jotenkin pahempia ihmisiä kuin muut? Tai heidän kulttuurinsa? He tulivat keskustelussa tulokseen, että tämä voisi tapahtua missä vaan. Ja että jokainen heistäkin olisi voinut tietyissä olosuhteissa olla natsi ja osalliseen joukkotuhoon.
He tiesivät. Minä olen huono ihminen. Samat vietit, jotka saavat ihmisen murhamaan, tappamaan, raiskaamaan, asuvat minussakin. Pahuus on minussa. On tärkeätä tunnistaa oma pahuus. Vain sen tunnustamisen jälkeen on oikea rakkaus mahdollinen.
Ei niitä miljoonia keskitysleirissä tappaneet huonot ihmiset, vaan hyvät ihmiset, muita paremmat, sinisilmäiset arjalaiset.
Hyvät ihmiset, ihmiskunnan etujoukkoon kuuluvat, natsit, kommunistit, oikeat kristityt, he ovat saaneet aikaan kaikkein suurimman tuhon ja kärsimyksen ihmiskunnan historiassa. Niin kauan kuin ihminen sanoo, minä olen hyvä ihminen, hän nousee huonojen ja epäkelpojen ihmisten yläpuolelle. Niin kauan kuin ihminen sanoo, minä olen hyvä ihminen, niin kauan maailmassa soditaan, tapetaan, raiskataan, kouluissa kiusataan oppilaita ja opettajia, perheissä lyödään nainen mustelmille. Kaikki tapahtuu, koska joku on niin arvokas, että voi käyttää toista hyväkseen, esineellistää toisen ihmisen, kaltaisensa. Hyvääkin tehdessään hyvät ihmiset, asettuessaan autettavan yläpuolelle saavat pahaa aikaan.
Mutta huono ihminen, hän ei ole toisen yläpuolella. Mikä minä olen toista kivellä viskaamaan, kun itsekin olen tieltä pois poikennut piruparka. Huono ihminen tuntee heikkoutensa, taistelee niitä vastaan, ne pysyvät kurissa. Ei oma huonouttaan sureva ihminen voi tehdä holtittomasti pahaa.
Hyvät ihmiset haluavat myös panna huonot ihmiset vastuuseen. Jokainen on oman onnensa seppä. Juuri hyvät ihmiset huutelevat Vapahtajan ristin juuressa, astu alas ristiltä, jos olet Jumalan poika. Jos joku on ristillä, hän on varmaan itse itsensä siihen naulannut. Auttakoon siis itse itseänsä. Asia ei kuulu meille.
Ihmisiä sairastuu maksakirroosiin, keuhkosyöpään, Aidsiin ja liitymme kuoroon, tule alas ristiltä, itse olet syypää sairauksiisi. Joku kuolee huumeisiin, rattijuoppouteen, muihin rikosiin, tekee itsemurhan, ja liitymme kuoroon, tule alas ristiltä, itse olet syypää kohtaloosi. Irakissa räjähdyksiin kuolevat niin amerikkalaiset kuin irakilaisetkin, ja pilkkaajien kuorossa huudamme: Mitäs tuette terroristeja, mitäs riistätte kehitysmaita. Itse olette syypäitä tilanteeseen. Rosvoja ei tarvitse auttaa, ei sääliä, ei ymmärtää. Kaikkia ihmisiä ei tarvitse auttaa. Ei. Ei ainakaan niitä, jotka itse aiheuttavat kärsimyksensä.
Kuka itse aiheuttaa kärsimyksensä. Jokainen ihminen syntyy kaikkien aikaisempien sukupolvien hedelmänä, kaikkien aikaisempien sukupolvien luomaan ympäristöön. Kukaan ei ole itse tehnyt itseään. Miten voimme panna hänet vastuuseen. Kukaan ihminen ei voi nähdä sitä synninverkkoa, jossa jokainen ihminen on osallinen. Niin kuin sienestä näemme itiöemän, ja sanomme katsopas vaan: ”Sieni.” Mutta emme näe emmekä voi tuntea satoja kilometrejä pitkää sienirihmastoa, josta itiöemä on kasvanut.
Samalla tavalla näemme yksittäisen syntisen teon; tappo, murha, raiskaus, juopottelu. Mutta emme näe sitä sukupolvienkin taakse yltävää syiden ja motiivien verkkoa, josta tuo paha teko kasvaa. Sen tuntee vain Jumala. Psalmissa hänestä sanotaan: ”Ei hän tee meille meidän syntiemme mukaan.” Hän tietää millaista tekoa me olemme. Hän tuntee meidät tomuksi. Kukaan ei itse ole itseään tehnyt. Jokainen on tuhansin kahlein sidottu kohtaloonsa, josta ei pääse irti, vaikka kuinka rimpuilisi. Ei ikinä. Ja entä siten, jos joku olisikin syypää kärsimykseensä, pitäisikö hänet panna vastuuseen.
Kristus kohdataan kaikissa kärsivissä ihmisissä. Kristus jos kukaan itse kerjäsi kohtaloaan. Ja jos Kristus auttaa minua, joka omasta syystäni ansaitsen helvetin tulen, miksi minun ei kuulu auttaa toisia. Ja loppujen lopuksi, vain huonot ja Jumalattomat pääsevät taivaan kotiin, hyvät ihmiset eivät voi sinne päästä.
Vain sille, jonka usko on kuollut, Jumala voi antaa uskon.
Vain sille, joka on kadottanut rakkautensa, Jumala voi antaa rakkauden.
Vain sille, joka menettänyt toivonsa, Jumala voi antaa toivon. Sille, jolla jo on usko, toivo ja rakkaus, ei Jumalalla ole mitään annettavaa. Hän pärjätköön yksin omassa erinomaisuudessaan.
Henkilehti.fi 