Kolumni: Kun näkymätön tulee nähdyksi

Paastonaika kutsuu meitä hiljentymään, luopumaan ja kääntymään Jumalan puoleen. Usein ajattelemme paastoa ruokavalintoina tai vaikka somen käytön vähentämisenä. Mutta mitä jos kokeilisimmekin paastoa näkemättömyydestä ja välinpitämättömyydestä?

Zimbabwessa näen jatkuvasti, kuinka näkymättömäksi ihminen voi jäädä. Päivittäin ohitan liikennevaloissa kerjäävän sokean naisen, jota taluttaa hänen lapsensa. Monet ajavat ohi. Jotkut harvat antavat ruokaa tai rahaa. Monille vammaisille näkymättömyys on jokapäiväistä todellisuutta. He eivät aina pääse kouluun, eivät saa työtä, eivät pääse osallisiksi yhteiskunnan toiminnasta. Vammaisuuteen liittyy Zimbabwessa edelleen pelkoa ja häpeää, ja köyhyys vaikeuttaa heidän tilannettaan entisestään. Näkymättömyys ei ole vain tunne – se on rakenteita, asenteita ja ulkopuolelle jättämistä.

Paastonaika muistuttaa meitä siitä, että Jumalan katse on toisenlainen. Evankeliumeissa Jeesus pysähtyy niiden luo, jotka muut ohittavat. Hän koskettaa sokeaa, kuuntelee kerjäläistä ja asettaa lapsen keskelle opetuslapsia. Hän näkee sen, mitä muut eivät näe. Hänen katseensa tekee näkymättömät näkyviksi. Suomen Lähetysseuran työ inklusiivisen koulutuksen, vammaisten oikeuksien edistämisen ja diakonian parissa on yksi tapa nostaa näkymättömät esiin. Kun opettajia koulutetaan huomioimaan erilaiset oppijat, kun kouluista tehdään esteettömämpiä ja kun yhteisöjä rohkaistaan ottamaan jokainen mukaan, tapahtuu hitaita muutoksia kohti inklusiivisuutta. Vammainen ei ole enää sivussa, vaan osa yhteisöä, osa Jumalan luomaa ja rakastamaa kokonaisuutta.

Paasto näkemättömyydestä ja välinpitämättömyydestä on myös paastoa omasta etuoikeudesta.

Myös Suomessa kohtaamme päivittäin ihmisiä, jotka jäävät helposti sivuun: maahanmuuttajia, yksinäisiä vanhuksia, paperittomia, nuoria, jotka eivät löydä paikkaansa. He voivat elää keskellämme ja silti jäädä katseemme ulkopuolelle. Paasto näkemättömyydestä ja välinpitämättömyydestä on myös paastoa omasta etuoikeudesta. Se on harjoitus kysyä: ketkä jäävät meidän seurakunnissamme, kouluissamme, työpaikoillamme ja yhteiskunnassamme näkymättömiksi – ja miten minä voin tuoda heidät näkyviin?

Kun pysähdyn näkemään ja tekemään tilaa toiselle, muistan, että jokainen ihminen on Jumalan kuva ja äärettömän arvokas. Paasto voi olla harjoitus muuttaa omaa katsettani: luopua siitä, että katson ohi, ja opetella näkemään ne, jotka on totuttu sivuuttamaan. Kun teen tilaa Jumalan katseelle, opin katsomaan toista niin kuin Hän katsoo – rakastavasti, arvostaen ja kutsuen mukaan.

Ruusa Gawaza
Kirjottaja on Herättäjä-Yhdistyksen nimikkolähetti ja Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijä Zimbabwessa

.