Pääkirjoitus,
tammikuu 2026
Kuva: Antti Rintala
Kun äärioikeistolainen ideologia valtasi Suomessa alaa 1930-luvulla, oli joukossa mukana körttiläisiä. Tässä lehdessä haastatellaan Antti Malista, joka on tehnyt väitöskirjan Isänmaallisessa kansanliikkeessä mukana olleesta sinimustasta papistosta. Lehden sivuilla voi myös nähdä, miten Suur-Suomi-aate näkyi vahvasti heränneiden ylioppilaskodin asukkaiden kirjeissä Suomen hyökätessä natsi-Saksan rinnalla Neuvostoliittoon jatkosodan alussa.
Nämä historian vaiheet antavat herännäisyydellekin aihetta itsetutkiskeluun. Samalla ne antavat varoittavan esimerkin siitä, miten uskonto voi toimia fanatismin polttoaineena, ja miten se siksi huonosti sopii liittolaiseksi poliittisiin ideologioihin.
Vastaavia ilmiöitä näkyy valitettavasti myös tänään. Venäjän ortodoksinen kirkko on patriarkkansa johdolla valjastettu Kremlin imperialististen pyrkimysten ideologiseksi perustaksi. Suomen ortodoksisen kirkon johtaja arkkipiispa Elia on julkisuudessa ansiokkaasti antanut terävää kritiikkiä Moskovan patriarkka Kirilille aiheesta.
Yhdysvalloissa kristillinen oikeisto on soluttanut lonkeronsa Donald Trumpia tukevan MAGA-liikkeen sisälle. Trumpin hallinnon pyrkimykset esimerkiksi naisen aseman heikentämiseen sekä sortotoimet maahanmuuttajia ja vähemmistöjä kohtaan saavat perusteita myös kristillisestä puheenparresta.
Kirkoilta odotetaan profeetallisuutta ja kantaaottavuutta. Näiden odotusten äärellä usein mietin historian ja nykypäivän tilanteita, joissa uskonto on ollut osa vallan koneistoa. Useimmiten näissä tilanteissa uskontoa on käytetty ideologisena perusteluna sorrolle tai imperialistisille pyrkimyksille.
Kirkkojen kantaaottavuus on toimivaa silloin, kun asetutaan sorretun ja syrjään heitetyn rinnalle, marginaaliin. Parhaiten se toimii silloin, kun kirkko itsekin on jollain tavalla yhteiskunnallisesti paitsiossa tai sorrettuna. Näin tilanne on monissa kristillisissä kirkoissa maailmalla.
Historian vaiheet antavat herännäisyydellekin aihetta itsetutkiskeluun.
Jos taas uskonnollisuus on lähellä vallankahvaa, kirkoista annetaan vinkkejä tai perusteluja vallan huipulle, ja vallan huipulla näitä vinkkejä vielä kuunnellaan, uskonnollinen profeetallisuus lähtee yleensä vääränlaiselle laukalle. Kun ikuista ja ääretöntä yritetään survoa ajalliseen ja äärelliseen, niin jokin siinä tahtoo vääristyä.
Historian jäljet ovat pelottavia. Ne paljastavat, että kristinusko ei suojaa vallan vääristymiltä. Silti, ja nimenomaan siksi, näitä jälkiä kannattaa katsella.
Kalle Hiltunen
päätoimittaja
Henkilehti.fi 