Kolumni: Siunauksen säteilyä

Kuva: Mikko Huotari

Monen kodin seinällä on esine tai taulu, jossa on hengellinen aihe. Risti, krusifiksi tai vaikkapa kotikirkon kuva. Jos luterilaiseen teologiaan on luottamista, taulu tai esine ei sellaisenaan ole pyhä, ei siis säteile jumalallista armoa.

Tämän teologian mukaan kirkkokin on jumalallisen armon tyyssija vain käytettäessä, ei rakennuksena. Minusta se on huonoa teologiaa.

Kun kirkko hengellisesti käytettynä sisältää pyhyyttä, niin toki se sitä myös säteilee. Riippumatta siitä, miten kirkon toimintaan osallistuu, se voi virittää turvan ja tietoisuuden, että olemme korkeammissa käsissä. Kirkko jo rakennuksena tarjoaa hengellisyyttä sille yhteisölle, jonka maisemaan se asettuu.

Samanlaista salattua siunausta voi heijastua myös hengellisestä kuvasta seinällä. Näin ortodoksit ajattelevat ikoneista.

Tunnen tarpeen avautua ulos luterilaisuuden ihannoimasta aineettomasta hengellisestä elämästä, jossa ei arvosteta pyhiä esineitä ja tapoja. Ulkokohtaisina pidetyt tavatkin ovat tukirakenteiden etsimistä hataralle uskonelämälle. Toivoisin olevani hyvä tapakristitty.

Hengellisten kuvien ja rakennusten edessä haluan lipsua perinteisestä oikeaoppisuudesta. Haluan altistua siunaukselliselle säteilylle.

Katolisessa ja ortodoksisessa kristillisyydessä tukea uskolle tarjoavat kuvat Mariasta ja muista pyhimyksistä. Jumalan lähestyminen on havainnollista. Pyydetään pyhimysten esirukouksia ja hiljennytään heidän kuviensa ääressä.

Pyhimykset ovat hivuttautuneet eri tavoin meidän luterilaistenkin hengellisyyteemme. Uskon esikuviksi nostetaan pyhiksi julistettuja ihmisiä välittämättä, olivatko kertomukset heistä totta vai pelkkää legendaa. Moni kirkko tai kappeli on vihittäessä omistettu jollekin pyhimyksistä, ja sitä on alettu tuoda esiin.

Haluan altistua siunaukselliselle säteilylle.

Sain taannoin korkeatasoista aikuiskasvatusta Marian muistamisesta enemmän kuin vain uskon esikuvana. Pääsin piispoista vuoroni mukaan keskustelemaan paavi Johannes Paavali II:n kanssa. Paavi totesi, miten me luterilaiset keskitymme Kristukseen pitkääperjantaita korostaen. Hän selitti minulle, miten Marian tehtävä on vain kantaa Kristusta. Mariaa muistettaessa hän tuo Kristusta keskellemme. Hienovaraisesti hän opasti, miten Kristus on meillä uskon yhteinen ydin, eikä Marian palvonta sitä hämärrä vaan korostaa.

En osaa suunnata rukouksiani Marialle. Mutta näin toimivat ovat joka tapauksessa tärkeitä sisaria ja veljiä Kristuksessa.siota. Ehkä juuri tämä on lähetystyöntekijän paikka 2020-luvulla.

Voitto Huotari
Kirjoittaja on Mikkelin hiippakunnan emerituspiispa.

.