Pääkirjoitus: Rauha – mitä ajattomin arvo

Suomalaisten suhtautuminen asevarusteluun on muuttunut rajusti. Evankelis-luterilaisen kirkon piispat julkaisivat syyskuussa rauhaa käsittelevän ajankohtaisen piispankirjeen otsikolla Kutsu rauhaan. Eniten asenteidemme muutosta kuvaava lause kirjeessä on tämä: ”Asevarustelua on taas ruvettu pitämään eettisenä sijoituskohteena.”

Piispat eivät lausu tätä eettisenä kannanottona, vaan lakonisena toteamuksena asioiden tilasta samalla muistuttaen, että asevarustelu saattaa lietsoa uuden sodan riskiä. Piispat, joiden toivotaan olevan arvojohtajia, joutuvat asiantilan vain lakonisesti toteamaan. Jossain muualla on johdettu arvoja.

Itse olin armeijassa 2000-luvun alussa. Aika oli aivan toinen. Armeija tuntui senaikaisten nuorten miesten mielessä leikkikoululta. Jos joku piti todennäköisenä, että armeijan oppeja tarvittaisiin käytännössä, hän oli jonkin sortin salaliittoteoreetikko. Asevarustelun vähentäminen, asevelvollisuuden lakkauttaminen, armeijasta kieltäytyminen ja pasifismi olivat sekä yhteiskunnassa että tuttavapiirissäni esillä olleita keskustelunaiheita.

En tiedä, millaiseksi tämän päivän asevelvolliset mieltävät armeijan. Tuskin ainakaan leikkikouluksi kuten me noin neljännesvuosisata sitten. Julkisuudessa puhutaan varautumisesta ja sotilaallisista skenaarioista. Läntisetkin yhteiskunnat, Suomi mukaan lukien, satsaavat miljardeja asevarusteluun.

Ja vaikka lähes kaikesta muualta säästetään, ei asevarustelua vastusteta, tai sen vastus on hiljaista. Pasifismi ei näy keskusteluissa. Piispojen lakoninen toteamus asioiden tilasta on tosi. Asevarustelusta on tullut hyve.

Siirrymme loppuvuoden juhlakauteen. Tässä vuoden viimeisessä Henki-lehdessä on juttuja niin isänpäivään, pyhäinpäivään kuin jouluun liittyen. Kaikkiin näihin juhliin sisältyy ajatus rauhasta: toivomme rauhaa koteihin, ikuista rauhaa elämämme päätyttyä ja Rauhan Ruhtinasta syntyväksi tähän maailmaan.

Jumalan valtakunta on jotakin muuta kuin asevarustelua.

Asevarustelun vastustaminen rauhan nimissä ei ehkä ole tässä ajassa realismia, mutta rauha, siitä puhuminen ja sen vaatiminen, on mitä ajattomin arvo. Se kuuluu ikuiseen arvopohjaan. Jumalan valtakunta on jotakin muuta kuin asevarustelua. Vapahtaja ei astu maailmaan miekka kädessä, vaan antamaan kätensä ristiinnaulittavaksi.

Asevarustelun keskellä mieleeni tulee Vuorisaarnan sanat, vieläpä Pentti Saarikosken Matteuksen evankeliumin suomennoksen (1969) mukaan:

Tosi onnellisia ovat pasifistit – He ovat Jumalan omia lapsia kerran. (Matt. 5:9)

Kalle Hiltunen
päätoimittaja