– Vuonna 1977 minut määrättiin laulamaan sitä roolia. Nyt kun minusta on tullut iso poika ja oikea laulaja, olisin erittäin onnellinen, jos voisin saada laulaa viimeiseksi ”voitin, voitin toki”, esitti Ryhänen johtaja Juhani Raiskiselle, joka toteutti toiveen.
Kuva: Kari Hakli / Suomen Kansallisooppera
Oopperalaulaja Jaakko Ryhänen (s. 1946) muistelee lämmöllä Viimeiset kiusaukset -oopperaa. Ryhänen sai nuorena laulajana kuulla teoksesta ensimmäisen kerran, kun sitä vielä harjoiteltiin ennen 2.9.1975 ollutta kantaesitystä.
– Muistan, kuinka (kantaesityksessä Riitan roolin laulanut) Ritva Auvinen kertoi keväällä 1975, että nyt on tulossa todella hieno ooppera Joonas Kokkoselta. Olin tuolloin vielä Ylöjärven kirkonkylän koulun opettaja.
Ryhänen sai vakituisen kiinnityksen Kansallisoopperaan syksyllä 1975. Tuolloin hän ei vielä ollut Viimeisten kiusausten kokoonpanossa, mutta harjoituksissa hänet nähtiin usein.
– Aina kun liikeni aikaa omista harjoituksistani, kävin seuraamassa Viimeisten kiusausten harjoituksia, ennen kaikkea siksi, että suuresti ihailemani (kantaesityksessä Paavon roolin laulanut) Martti Talvela oli lavalla. Sain elävänä häntä kuunnella.
Viimeisistä kiusauksista tuli menestys ja Kansallisooppera järjesti lisää näytöksiä. Miehitys myös hiukan vaihtui.
– Vuonna 1976 minut nimettiin sekstettiin kolmanneksi mieheksi. Silloin olin jo teoksessa, vaikkakin pienellä paikalla, mutta koneistossa mukana. Paavoa lauloi pääosin nuori kollegani Martti Wallén, muistelee Ryhänen.
– Vuonna 1977 todettiin, että tarvitaan lisää näytöksiä. Oli Paavo-pula, kun Wallén oli kiinnitetty Tukholman kuninkaalliseen oopperaan. Minulla oli ollut menestyksekäs ensi-ilta ja rooli Händelin oopperassa Orlando Furioso (Raivokas Roland). Sen perusteella oopperanjohtaja Juhani Raiskinen totesi, että nyt alat opiskella Paavon roolia ja ryhdyt laulamaan Paavoa syksyllä 1977.
Paavon rooli oli vaativa. Ryhänen tunsi kokemattomuutensa uuden edessä.
– Se oli sellainen haaste, että hirvitti, mutta ei voi työnantajalle sanoa ”en tee”. Tiesin itsekin, että äänellinen ja näyttämöllinen valmiuteni ei riittänyt tähän mammuttirooliin, puhumattakaan siitä, mikä roolin sisältö oli.
– Paavon roolihan on vähintäänkin 50 % näyttelijäntyötä, ellei enemmänkin. Totta kai ääni pitää hallita, mutta jos et hallitse kehon kieltä, Paavon sana ei kanna näyttämöltä. Tämä kaikki oli haasteellista, mutta yrittänyttä ei laiteta. Mitä enemmän näytöksiä tuli, sitä enemmän ammattitaitoni kasvoi. Viisikymmentäkaksi vuotta kestäneen urani aikana tämä teos oli kaikkein merkittävin. Se teki minusta ammattilaisen, toteaa Ryhänen.
Se on elämää suurempi rooli – olen onnellinen, että sain laulaa sitä.
Viimeisillä kiusauksilla oli suuri merkitys myös Ryhäsen kansainväliselle uralle. Vuonna 1983 Suomen Kansallisooppera pääsi vierailemaan New Yorkin Metropolitanissa teoksen kanssa.
– Koko vierailu perustui Martti Talvelan nimeen. Kun hän joutui peruuttaman esiintymisen, se oli pettymys. Suuri tähti ei tulekaan. Minä nuorena laulajana astuin tilalle. Tietysti ajateltiin, että mitähän tästä tulee. No siitä tuli se, että minä selvisin hengissä. Olin roolia paljon laulanut ja kehittynyt vuosien mittaan. Myös Kokkosten loistava teos nousi esille, samoin kuin koko ensemblen työskentely.
Teosta oli harjoiteltu jo vuodesta 1975 ja työn jälki oli näkyvissä.
– Myös kansainväliset agentit höristivät korviaan. Oletan, että vierailu Metropolitanissa ja Talvelan tuuraaminen sai agentit kiinnostumaan nuoresta bassosta. 1980-luvun puolivälissä olin sitten kiertämässä Euroopan oopperataloja.
Ryhänen on onnellinen siitä, että on saanut laulaa Paavon roolia urallaan.
– Kaikkein merkittävin rooli urani aikana on ollut Viimeisten kiusausten Paavo Ruotsalainen. Se on eri kategoriassa kuin muut. Voi sanoa, että se on elämää suurempi rooli, ei ainoastaan sen vaikeusasteen vuoksi, vaan koko sen sanoman osalta, mikä teoksessa on. Olen onnellinen, että sain laulaa sitä.
Kalle Hiltunen
Henkilehti.fi 