Pääkirjoitus: Kipeitä muutoksia

Pääkirjoitus,
marraskuu 2023

Kuva: Antti Rintala

Kädessäsi olevaa lehteä kustantava Herättäjä-Yhdistys ilmoitti hiljattain muutosneuvotteluista (aiemmalta nimeltään yt-neuvotteluista). Monet yritykset ovat olleet samassa tilanteessa tänä syksynä. Kristillisten järjestöjen kentälläkään Herättäjä-Yhdistys ei ole ainoa. Muutosneuvotteluista ovat syksyn aikana ilmoittaneet muun muassa Suomen Lähetysseura ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys.

Muutosneuvottelut ovat aina niiden kohteeksi joutuneille kipeä prosessi. Erityisen kipeä se on luonnollisesti neuvottelujen pohjalta irtisanotuille. Herännäisyyttä palvelevan Herättäjä-Yhdistyksen historiassa tällaisessa tilanteessa ei ole oltu kovin usein. Viime vuosina tilanne on kuitenkin tullut tutuksi. Koronasulun tultua alkuvuodesta 2020 yhdistyksessä oli kaksi lomautuskierrosta ja saman vuoden lopulla oli palveluorganisaation uudistus, jonka myötä työtehtävät vähenivät.

Työntekijöiden ja Herättäjä-Yhdistyksen toteuttamien herännäisyyttä palvelevien toimintojen näkökulmasta on erityisen surullista, että taas joudutaan muutosprosesseihin.

Herättäjä-Yhdistyksen muutostarpeet eivät johdu mistään yksittäisestä tapahtumasta. Yhdistys on pitkään ollut sukupolvien muutoksien vaikutuksen alla, mikä on vaikuttanut lahjoitus-, kolehti- ja tapahtumatuloista elävän järjestön tuloihin.

Monilla paikkakunnilla seuraliikkeen mukana pitkään olleet muistelevat, kuinka menneinä vuosikymmeninä seuroissa ja tapahtumissa kävi enemmän väkeä. Vanhemmissa sukupolvissa oli enemmän heitä, joille herännäisyys ja sen organisaatiot olivat keskeisin vapaa-ajan toimintamuoto sekä vapaaehtoistyön ja hyväntekeväisyyden kohde. Nuoremmissa ikäluokissa yhä useampi löytää vapaa-ajalleen ja lahjoituseuroilleen muitakin kohteita, vaikka sisimmässä sykkisivätkin myös herännäisyyden sydänäänet.

En sano tätä nuorempia ikäluokkia syyllistäen. Herännäisyyden täytyy jatkossakin pitää esillä heikon uskon ja myös löyhän sitoutumisasteen kristillisyyttä. Siihen kuuluu se, että ihminen voi olla mukana joukossa juuri sillä panoksella, millä hän haluaa. Ihmistä ei voi syyllistää siitä, miten paljon hän osallistuu eri toimintamuotoihin. Se ei kuulu avaran armon julistukseen.

Meidän vastuunkantajien täytyy vain maailman muuttuessa entistä enemmän miettiä, mikä on sitä kaikista tärkeintä työtä, jota körttiläisen kansanliikkeen antamalla rahoituksella tulee tehdä, ja mistä yhdistyksen tekemään avaran armon työhön saadaan tulevaisuudessakin rahoitusta.

Kalle Hiltunen
päätoimittaja
(ja Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja)