Maapallosta välittäminen on Jumalan luomistyön arvostamista

Maria Pukkila, 17, opiskelee Kuopion taidelukio Lumitissa. Hän harrastaa musiikkia ja Aholansaaressa pyörimistä ja toimii körttinuorten alueyhteyshenkilönä Pohjois-Savon alueella.

– Olen käynyt Telttiksellä ala-asteelta asti. Sitten kävin Saaressa riparin ja jäin niihin piireihin pyörimään. Kuopiossa meillä on reilun kymmenen hengen kaveripiiri, joka käy Köpäreissä ja tapailee. Me tullaan hyvin toimeen, meillä on rentoa olla yhdessä.

Kuva: Satu Pukkila

Miten aloit tiedostaa ympäristöasioita?

– Olin tosi pieni, kun kuulin ympäristöongelmista, siitä, miten ihmiset hyväksikäyttävät luontoa ja eläimiä ja mitä se tekee maailmalle. Meillä katsottiin Avaraa luontoa, ilmastonmuutos tuli tutuksi äidin ja isän kautta ja ahdistuin näistä asioista jo pienenä.

Nyt viimeisten parin vuoden aikana Maria on alkanut tiedostaa, miten kantaa oma kortensa kekoon.

Parin viime vuoden aikana on tapahtunut iso muutos siinä, miten ilmastonmuutoksesta puhutaan. Ennen luonnonsuojelua pidettiin ituhippeilynä, mutta nyt se on ollut enemmän esillä valtamediassa ja valtavirran keskustelussa.

Tietoa on nyt saatavilla enemmän, ja Maria on itsekin hakeutunut enemmän etsimään sitä.

Monet Marian ystävistä syövät kasvisruokaa, käyvät kirppareilla ja muuta sellaista. Eräs tyttö hänen koulustaan perusti Kuopion ilmastonuoret -ryhmän ja järjesti mielenosoituksen, kun viime vuonna oli koululakko ympäristön puolesta.

Aktivistit ovat Marialle tuttuja. Nuoret ovat nykyään entistä tietoisempia ilmastosta ja haluavat tehdä ilmastotekoja jokapäiväisessä elämässään.

Millaista sinun ympäristöaktivismisi on?

Maria lopetti punaisen lihan syömisen ilmastosyistä ja siirtyi vegaanipainotteiseen ruokavalioon. Hän ei tee heräteostoksia eikä käy shoppailureissuilla.

Perheessä kierrätetään jätteet huolellisesti. Maria liikkuu kävellen tai bussilla. Kuopion ilmastonuorissa hän ei ole aktiivinen, vaan ihan ”perusnuori”.

– Yritän tehdä ihmisiä tietoisemmaksi, jaan somessa ilmastopositiivisia juttuja.

Jumalan luomistyön arvostaminen

Marian mielestä uskonnot voisivat ottaa ilmastonmuutoksen vakavammin.

– Jos isot yhteisöt ryhtyisivät valistamaan ihmisiä, tieto virtaisi miljoonille!

Kristinusko opettaa myös suuntautumista itsekkyydestä pois päin. Epäitsekkyyden ihanteena on siis ajatella mieluummin ympäristöä kuin itseään.

Körtit ovat Marian mielestä vähän avoimempia ympäristönsuojeluasioissa kuin monet muut.

– Viime vuonna Saaren nuorisokokouksen teemana oli Ilmaston muuttajat. Vetäjätkin olivat todella mukana ilmastonmuutoskeskusteluissa. Körttiläisessä nuorisotyössä ollaan valistunutta porukkaa. Vanhempien sukupolvien ajatuksia en niin tunne.

Kristinusko julistaa lähimmäisen rakastamista ja Jumalan luomistyön arvoa.

– Eihän me voida sanoa arvostavamme Jumalan luomistyötä, jos me ei välitetä maapallosta. Kristinusko opettaa myös suuntautumista itsekkyydestä pois päin. Epäitsekkyyden ihanteena on siis ajatella mieluummin ympäristöä kuin itseään.

– Toisaalta ne, joilla on varaa elää miten huvittaa, saattavat tykätä näyttää sitä varallisuutta. Heille nämä asiat ovat ehkä aika etäisiä, Maria pohtii.

Omilla ilmastoteoilla ylpeily on hänen mielestään pahasta. Luonnonsuojelun ei pitäisi olla mikään hyvyyden mittari, vaan itsestään selvä ja tavallinen asia omassa elämässä.

– Ihminen ei halua tehdä muutoksia, koska on jäänyt kiinni tapoihinsa. On helpompaa elää kuten ennenkin. Pitäisi vain ottaa itseä niskasta kiinni, vaikka se olisi epämukavaakin, tai alussa pelottavaakin, ja ajatella, mitä hyvää siitä seuraa maailmalle ja meille kaikille.

Ei riidellen vaan järkevästi

Maria kohtaa myös ilmastoaktivismin vastustajia, mutta vähemmän kuin ennen.

– Ihmiset ovat joko heränneet, tai sitten eivät ilmaise ilmastonmuutoksen vastaisia näkemyksiään enää. Asiasta on puhuttu niin paljon, että ihmiset ovat alkaneet tajuta. Ilmastodenialistit ovat vähentyneet. Nettikeskustelijoissa niihin ja salaliittoteoreetikoihin törmää, mutta arjessa en heitä kohtaa.

– Paras tapa tehdä ihmiset tietoisemmaksi ilmastonmuutoksesta on jatkaa puhumista, ei riidellen vaan järkeen vedoten, arvelee Maria.

– Kun maapallo kärsii, mekin kärsimme. On tosi itsekästä ajatella, että mitä väliä muilla on, ei kiinnosta.

Vanhempien sukupolvien hyvänä perintönä Maria pitää yhteisvastuun perinnettä ja säästäväisyyttä.

Marian mukaan ilmastonmuutoksesta välittäminen nähdään usein naisten asiana, hoivaamisena. Joillekin on vaikeaa näyttää omaa haavoittuvaisuuttaan ja sitä, että välittää.

– Klassinen miehen rooli on aika ahdas. Omassa sukupolvessa se on muuttumassa. Körttinuorten keskuudessa ollaan tosi hyväksyvää porukkaa, ei syrjitä ketään, välitetään toisista. Ilmastonmuutosaktiivisuus on hyväksyttävää.

Sukupolvien perintö

Vanhempien sukupolvien hyvänä perintönä Maria pitää yhteisvastuun perinnettä ja säästäväisyyttä.

– Isovanhempien sukupolvi ja sodan nähneet ihmiset, heille mikään ei ole ollut itsestäänselvyys. Opittiin arvostamaan pieniäkin juttuja, koska oli eletty niukkuudessa, jopa nähty nälkää. Välittäminen ja toisista huolehtiminen korostuvat.

Ei ilmastoaktivismi ole mikään nuorten juttu vaan ihan kaikkien.

Näetkö ristiriitaa siinä, että körttiläisillä on melko oikeistolainen historia?

– No, maailma muuttuu. Pitää ajatella yhteisen planeetan parasta, ihan sama onko oikeistolainen vai vasemmistolainen.

Greta Thunbergin esimerkki

Poliittisen vaikuttamisen Maria näkee hyvin tärkeänä.

– Jos päättäjä kuuluu vihreään puolueeseen, on valtava ero moniin muihin siinä, mistä välitetään päätöksenteossa. Greta Thunbergin esillä olo ja puheet ovat vaikuttaneet nuoriin niin, että he äänestävät ehkä enemmän, tai ainakin tulevat tietoisemmiksi ja alkavat kannattaa vihreitä arvoja.

Greta on Marialle innoittaja, esimerkki siitä, miten kaikki voivat vaikuttaa: hän aloitti yksin ja nyt kiertää puhumassa ympäri maailmaa tärkeillä paikoilla. Se on uskomaton juttu.

– Monet epäilevät, että Greta on joku sätkynukke ja pikkutyttö, mutta suuri merkki hänen vaikutusvallastaan on se vastarinta, jota hän herättää.

Mitä haluaisit sanoa Hengellisen Kuukauslehden lukijoille?

– Yrittäkää miettiä näitä asioita muutenkin kuin nuorison villiintymisenä. Ajatelkaa lasten ja lastenlasten elämää, he joutuvat elämään täällä vielä tosi pitkään. Jos aloitatte nyt muutoksia, sitä nopeammin niistä tulee valtavirtaa ja sitä nopeammin maailma muuttuu. Ei ilmastoaktivismi ole mikään nuorten juttu, vaan ihan kaikkien.

Eeva-Kaisa Rossi